Käsky etätöihin kävi tiistaina. Kolme päivää on nyt takana ja kolme viikkoa edessä. Pääsiäisen jälkeen mahdollisesti paluu työpaikalle ja normaaliin arkeen. Tai sitten ei.

Kuluvan päivän aikana mediassa väläyteltyjen skenaarioiden mukaan vielä nähdään sekin päivä, kun Helsingissä ja koko Uudellamaalla julistetaan ulkonaliikkumiskielto. Maakuntamme eristämisestä muusta maasta on ollut korkean tason mainintoja, saa nähdä, miten pitkälle joudutaan menemään. 

Tuntuu kovin etäiseltä moinen ajatus, suorastaan foliohattuilulta, mutta niin tuntui tämä vallitsevakin tilanne vielä kuukausi sitten. 

Liekö sama ajatus pesiytynyt useaan kanssaeläjän päähän, kun tänään, moitteettoman aurinkoisena, vaikka sangen viileänä päivänä ulkoiluteille oli uskaltautunut sankoin joukoin kanssaulkoilijoita. Tunnelmasta oli aistittavissa tiettyä viimeistä viedään -henkeä. 

Koskettava hetki oli, kun vastaani käveli hyvin iäkkään oloinen naishenkilö. Hän oli hieman syyllisen näköinen, pälyili minua varovasti pörröisen piponsa alta ja sanoi ujosti hei. Vastasin iloisesti, että hyvää päivää vain, ja että on ihana ilma, oli pakko päästä ulos. Rouva hymyili ja totesi, että näin on, ja jatkoimme molemmat matkaamme. 

Minusta on väärin, että ikäihmiset kokevat syyllisyyttä tästä tilanteesta. Syyllisyyteen ei ole mitään aihetta, mutta tavallaan ymmärrän, että itsemääräämisoikeuttaan vaalivat ikäihmiset kokevat olevansa taakka. Tosiasiassahan ikäihmiset eivät ole missään tapauksessa syyllisiä tähän tilanteeseen, ja rajoituksilla pyritään suojelemaan heitä, ei syyllistämään. Koko tämä sekamelska kaikkine yksityiskohtineen on joka tapauksessa enemmän tai vähemmän ahdistava ihan kaikille ja kuormittaa jokaista jossain muodossa. Syyllisten etsiminen ei johda mihinkään, nyt on vain toimittava parhaalla mahdollisella tavalla. Ja toivottava, että maamme johtajat pystyvät tekemään oikeat päätökset ja löytämään toimivimmat ratkaisut. Meidän jokaisen, ison ja pienen kulkijan velvollisuus on toimia niin, että emme pahenna tilannetta enää enempää. Toivotan voimia ja kestävyyttä teille, rakkaat lukijat ja kanssaulkoilijat. Ei tämä ikuisuuksia voi kestää, mutta samalla varaudun salaa mielessäni jopa muutaman kuukauden mittaiseen hiljaiseloon.

Niin kauan kuin vielä saamme poistua kotikoloistamme, kannattaa se tehdä ja käydä tallentamassa sieluunsa kevättä, joka saattaa ennen pitkää joutua kukoistamaan vain keskenään.

20200322_121353%20%282%29.jpg20200322_115030.jpg