Kevään edetessä ja lumimassojen haihtuessa työntyvät esiin kaikki ne epäkohdat kodeissa, kaduilla ja kiinteistöissä, jotka pitkän talven uuvuttamina unohdettiin kaamoksen alle. Aurinko osoittelee inhoten likaisia ikkunoita, rikkinäisiä kattoja ja roskaisia, haravoimattomia pientareita. Tuuli kuljettaa mukanaan yököttäviä lemuja. Kaikki julmat yksityiskohdat eivät kuitenkaan johdu laiminlyönneistä, vaan voivat olla seurausta sääolosuhteista. Kaupungin katuosuuksilla voi kohdata esim selittämättömiä tupakantumppi- ja koirankakkakertymiä, jotka ovat kenties syntyneet, kun tupakoitsijat tai koirat tai näiden omistajat eivät paukkupakkasten aikaan ole halunneet tai voineet poistua kauaksi kotiovelta. Ankarana talvena ei korostu vain laiskuus vaan myös avuttomuus. Lumi armahtaa molemmissa tapauksissa. Laiskoja tosin vain tilapäisesti. 

Kotitalomme selvisi talvesta joten kuten. Pieniä ongelmia on ilmaantunut, jotka osittain johtuvat myös tavanomaisesta kulumisesta, jota pakkaskelit ovat kenties hieman edistäneet. Onneksi rakennusalan ammattilaiset ovat valppaina heränneet talviuniltaan palvelemaan erilaisten vesi-, viemäri- ja routavaurioiden kanssa tuskittelevia taloyhtiöitä. Saattaa olla, että ne pienet korjaustyöt, joita nyt on jouduttu tekemään, olisivat ilman viime kuukausien ankaruutta jääneet havaitsematta ja ehtineet kehittyä puroista putouksiksi. Onneksi me suomalaiset olemme tottuneet ilmastoomme ja osaamme edes jossain määrin ennakoida paksujen lumi- ja jäämassojen tuottamuksia. Siitäkin huolimatta, että meitä tämän vuosituhannen alkupuolella lellittiin leudoilla talvilla.

Kaappimaratoonarin olemus on selvästi kärsinyt viime kuukausien epäsäännöllisestä harjoittelusta. Painoa on tullut lisää, eivätkä lihakset ja nivelet sekä edelleenkään hengitystiet ole ihan täydessä juoksukunnossa, vaikka avoimia teitä pitkin on ollut teknisesti helpompaa jolkotella. Intoa on kuitenkin, mikä on tässä vaiheessa tärkeintä - ja myös vaarallisinta. Välipäiviä on ollut pidettävä, jotta kone saa rauhassa käynnistyä. Tehot ovat olleet juoksussa varsin matalat. Viime perjantaina en voinut olla hieman kiihdyttelemättä radanvarren mäissä matkalla kuntonyrkkeilysalille, ihan vain lämmittelyn vuoksi. Kivaahan se oli, mutta kostautui lauantaina umpitukkoisena olona, kun rasitus sai putket ja ontelot  täyttymään limasta. Tilanne on kuitenkin paljon parempi kuin esimerkiksi tammi-helmikuussa, jolloin en voinut edes kävellä ulkona joutumatta alituiseen niistelemään, kakomaan ja sylkemään. Nyt tiehyet kestävät jo tunninkin ajan kevyttä hölkkää ja ilma kulkee melko esteettä. En silti aio pidättäytyä vauhdikkaista harjoituksista, vaan testailla kunnon kehittymistä säännöllisesti. 

Elokuulle suunnittelin vielä ennen joulua 48 h -juoksua Kaustisella. Nyt näyttää siltä, että en millään ehdi kuntoutua sen vaatimaa rankkaa treeniä varten. Niinpä vaihdan tavoitetta. Samana viikonloppuna elokuussa juostaan Paloheinässä Masokistin Unelmaa, joka on - jos onnistun keplottelemaan itseni maaliin säädyllisessä ajassa - viides sataseni. Ja kaiken lisäksi fakiirijuoksu.