Leikkauksen jäljiltä vatsanahkassa on aristavia kohtia, kuten haavoja. Tuntuu myös, etteivät sisuskalutkaan ole enää entisillä paikoillaan, on turvotusta ja pieniä nipistelyjä, joita pienikin paine pahentaa. Pukeutuminen on siksi ollut haasteellista.
Olin osannut ennakoida tämän ja hankin jo hyvissä ajoin vaatekappaleita, joihin luulin mahtuvani heti kotiin palattuani. Luulo oli väärä.
Hankkimani housut mallia "Lainapeite" eivät ole olleet riittävän väljät, eikä vyötärönauha ulotu kyllin ylös, jotta housuissa olisi ollut mukava olla. Maksikokoiset mummokalsaritkin jäivät ensimmäisinä päivinä kaappiin. Ainoastaan mekkomallinen vaate tai yöpaita oli alkuun sopivan tilava.
Nyt, kun haavat ovat jo paranemaan päin, mummokalsarit ovat päässeet käyttöön. Ne ovat itse asiassa niin toimivat, että kävin ostamassa ison nivaskan lisää niitä vastaista käyttöä varten.
Jos joku arvoisista lukijoista ja kanssaulkoilijoista ei ole aiemmin tutustunut mummokalsareihin, kerrottakoon, että niillä tarkoitan naisten ns. maksileikkauksella valmistettuja aluspöksyjä, joiden vyötärönauha on parhaimmassa tapauksessa kainaloiden korkeudella. Joku saattaa kokea mummo-etuliitteen halventavana, mutta se ei ole tarkoitukseni. Muistelen lämmöllä ja kaipauksella omaa, rakasta mummoani, joka opetti minua jo ollessani vasta pikkutyttö, että naisen alusvaatteissa täytyy aina olla riittävästi tilaa. Tasa-arvon nimissä uskallan arvella, että ns. pappakalsareilla on myös uskollinen käyttäjäkuntansa. Näissä molemmissa malleissa tärkeintä on siis käyttömukavuus ja kantajansa hyvinvointi, tasapuolisesti.
Mummoikään ei minulla enää ole pitkä matka (monet ikätoverini ovatkin jo moninkertaisia isoäitejä), joten lienee luontevaa nykyisessä olotilassani tehdä tiettyjä linjauksia myös tulevaisuuden varalle. Uskoisin tämän olevan myös tarpeen, koska tiettyjä muutoksia elämäntavoissa ja -tottumuksissa minun on joka tapauksessa tehtävä terveyteni ehdoilla.
Ensimmäinen linjaukseni onkin, että en enää hanki vaatteita, joissa ei ole ehdottoman mukava olla kaikissa tilanteissa. Tässä iässä on jo lupa tinkiä tyylikkyydestä hyvinvoinnin hyväksi. En ole koskaan ollut varsinainen vaatteilla koreilija, vaan selkeän, yksinkertaisen ja käytännöllisen pukeutumisen ystävä. Tärkeintä on aina ollut vaatteen hyvä laatu ja helppohoitoisuus, koska en myöskään viihdy silityslaudan tai ompelukoneen äärellä enkä halua pestä mitään käsin.
Toinen linjaukseni liittyy ruokaan. Olen suuri ruoan ja ruoanlaiton ystävä, ja syömisten suhteen makuni noudattaa mitä suurimmassa määrin mieltymyksiäni pukeutumisen suhteen. Eli suosin selkeää, yksinkertaista ja laadukkaista raaka-aineista valmistettua ruokaa. Nykyisessä tilanteessani vähärasvainen ja -suolainen, kasvispainotteinen sekä runsaskuituinen ravinto on parasta. Olen jo parin vuoden ajan vähentänyt lihan kulutusta, erityisesti punaisen lihan, helpottaakseni terveysongelmia, jotka toivottavasti nyt korjausoperaation myötä ovat historiaa. Herkuttelija olen, miksipä sen kieltäisin, joten on kaiketi panostettava entistä enemmän kotitekoiseen ruokaan, jonka koostumuksen voin kokonaan itse päättää. Kaikista synneistä ei tarvitse luopua, mutta annoskokoja on mietittävä kaikissa tilanteissa. Ruoasta ja syömisestä on tultava hyvä eikä paha olo.
Kolmas linjaus liittyy juuri liikuntaan. Lenkille olen aina lähtenyt mieluusti, luonnossa liikkuminen on osa elämääni. Parin viime vuoden aikana vauhtini on jatkuvasti hidastunut ja juoksuaskeleet jääneet vähiin. Ehkäpä nyt uskallan taas yrittää. Ei silti, kävely, sauvakävely ja metsäpoluilla samoilu ovat hyvää ja lempeää terveysliikuntaa kelle vain, mutta... noh, en ole täysin luopunut ajatuksesta, että vielä viiletän pitkin lenkkireittejäni nykyistä nopeammalla tahdilla. Kenties uskaltaudun asettamaan peräti tavoitteita. Aikanaan juoksutovereiden kanssa pohdimme, että jos tavoitteen lausuu ääneen, vieläpä julkisesti, muuttuu se enemmän todeksi, kuin jos tavoitetta tyytyy vain pohdiskelemaan itsekseen.
Neljäs linjaus on, että pyrin yksinkertaistamaan elämääni ja vähentämään stressiä kaikilla arjen osa-alueilla. Yritän opetella taas nauttimaan nukkumisesta. Yritän opetella löytämään aikaa murheiden käsittelyyn jo ennen iltaa. Perehdyn huolituntiin ynnä muihin kikkoihin. Uskon vakaasti, että liika stressaaminen ja paineiden kerryttäminen erityisesti yöaikaan, kun mielen ja kehon pitäisi levätä eikä työstää mennyttä tai tulevaa, ovat olleet juurisyy kaikkiin terveyteen ja jaksamiseen liittyviin pulmiini. Erityisesti huonolaatuinen stressi, jonka syihin on vaikeata vaikuttaa itse. Kiirettä ja aikatauluttamista ei ole aina mahdollista välttää, joten ehkä tärkeintä on hyväksyä se tosiasia, että kaikkeen ei riitä, ja että on turha kantaa huolta asioista, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Saa nähdä, kauanko tämä linjaus pitää.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.