Toipuminen Masokistin Unelmasta on sujunut aika hyvin tähän asti. Ylimääräinen uupumus on kadonnut, hengästyminen ja hikoilu sujuvat normaalisti. Maha ottaa ruokaa ja juomaa vastaan. Yöunet.... no jonkin verran saan nukutuksi, mahdolliset unipulmat eivät johdu enää juoksemisesta.
Henkisesti olen päässyt yli tuosta kokemuksesta ja toteutumatta jääneestä tavoitteesta. Sulattelen käyttämättä jäänyttä latausta ja yritän kanavoida sen jalan huoltoon. Kohtalaisen hyvältä näyttää jalan tilanne. En ole enää lainkaan tarvinnut kyynärsauvaa, eikä suoranaisesti vaikuta siltä että se kummempaa paluuta tekisi, joten voin palauttaa sen hyvillä mielin terveyskeskukseen.
Kuntopyöräily ja vesijuoksu ovat tehneet hyvää paitsi kipeälle jalalle myös muulle kropalle. Niissä jalat eivät tee kiertoliikkeitä, joita olen havainnut olevan parasta välttää. Kotipuuhat, pyykkien kuivumaan ripustaminen, siivoaminen, ruoanlaitto vaativat sen kaltaista askellusta, että polven kohdalla tapahtuu jatkuvasti vääränsuuntaista liikettä, etenkin kun joudun vielä vähäsen ontumaan. Keskiviikkona sain lasten avustuksella hieman siivotuksi kotia, mutta jalkaa särki sitten koko illan. Elämä pyörii nyt kodin ja työpaikan ympärillä, pian jo mökkihöperyys uhkaa.... onneksi uskollinen lukijani Sylvi on kutsunut minut kanssaan teatteriin ensi tiistaina.
Yksi kipupiste on löytynyt vasemman lonkankoukistajan tienoilta. Tämä johtunee loppuvaiheen pitkästä kävelystä ontuen. Lonkkaa ja pakaran yläosaa vihloo kävellessäni. Hieron lonkankoukistajaa tennispallolla voimakkaasti pyöritellen pari kertaa päivässä ja hieronnasta on ollut apua. Sivuvaikutuksena on tosin, että käsittelyn aikana jokin jänne tai hermo tms ärtyy ja koko jalkaan leviää outo kipu noin puolen tunnin ajaksi, jonka jälkeen seuraa täysin kivuton tila useiksi tunneiksi. Tuo kivuton tila pitenee päivä päivältä, joten eiköhän pian päästä terveiden kirjoihin. Käytän nyt vielä viikonlopun yli ketoprofeenigeeliä ja aloitin tänään vielä 3-4 päivän ibuprofeenikuurin.
Eilen illalla huristelin kuntopyörällä kolmisen varttia ennen saunaa. Sen jälkeen alaraajat tuntuivat täysin normaaleilta. Saunassa annoin jalalle vuoron perään jääkäsittelyä ja löylytystä. Aamulla jalat tuntuivat täysin normaaleilta, mutta työmatkakävelyn jälkeen (lukuisia portaita ja väistöliikkeitä) säären etuosassa ja polvien sivuilla oli hieman tuntemuksia.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.