...vallitsee juoksurintamalla.

Rauhallista siellä olisi joka tapauksessa tähän aikaan vuodesta, kun kesän kisoihin valmistautumisen tulisi juuri nyt olla täydellä teholla käynnissä. Päivärytmi olisi selkeä ja helppo, peräti yllätyksetön ja niin henkiseltä kuin ruumiilliselta kantilta tarkasteltuna tasapainoinen. Päivät toistuisivat samankaltaisina eikä vapaa-ajan vietto-ongelmia olisi. 

Mutta tämä uuvuttava toimettomuus ja epätoivoinen toiveikkuus luovat kaikkea muuta kuin tasapainoa. Eivät ne tuota edes vapaa-aikaa, jonka kuluttamista olisi sen kummemmin mietittävä. Päinvastoin. Pakolliset kuviot tuntuvat työltä, ja työläiltä. Velvollisuuksia tulee lykänneeksi ja vältelleeksi, jolloin aika karkaa käsistä ja seurauksena on alituinen kiire ja väsymys. 

Pientä valon häivettä on kuitenkin näkyvissä arkielämän sokaisevan, keväisen kirkkauden keskellä. Olen nyt ollut kaksi päivää ilman allergialääkkeitä tai nenäsuihkeita. Tänään olimme jälkikasvun kanssa salilla kuntonyrkkeilytreeneissä ja henki kulki ja lihakset toimivat yllättävänkin hyvin. En tiedä, oliko treeni tavanomaista kevyempi, mutta en lähtenyt salilta puhkiuupuneena enkä kivistävin jäsenin ja vihlovin henkitorvin. Yritän kovasti olla positiivinen ja ajatella, että tämä on merkki oireilun ehkä vähittäisestä katoamisesta ja normaalitilan palautumisesta. Vielä on kuitenkin pitkä matka maratoneille.