Neljä kierrosta vauhtileikittelynä lähimetsässä.
Ensimmäinen kierros verryttelyä. Hölkkäsin hitaasti ja annoin jalkojen ja mielen lämmetä. Fiilis oli tosin pienten voimanokosten ansiosta jo valmiiksi aika ärhäkkä ja vauhdikkaampaan menoon sopiva.
Toisella kierroksella vedin kaikki ylämäet niin kovaa kuin lähtee, hissuttelin alamäet ja tasaiset kohdat vaihtelevalla tempolla, välillä muutaman askelen kävellenkin.
Kolmas kierros oli alamäkiryntäilyä, ylämäet kävelin ja tasaiset hölköttelin hissukseen.
Neljännen oli tarkoitus olla tasoittava, mutta en malttanut olla hiukan kiihdyttelemättä ylämäissä. Vielä pieni kierros urheilupuiston hiekkateillä ja kotiin. Aikaa kului noin tunti kaikkinensa.
Pyöräily jäi tältä päivältä, kun aamulla näytti sateiselta ja tiesin, että työpaikalla olisi asiakkaita vastassa enkä halunnut ilmestyä heidän näköpiiriinsä vettä ja hikeä valuttavana, tukka ja vaatteet litimärkinä. Huomenissa sitten sitä herkkua, jos sää vain sallii.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.