Olen investoinut uusiin juoksujalkineisiin. Hankin hiljattain uudet Nimbukset ja eilen löysin etsimäni Karhu M2:t. Lisäksi ostin jo aiemmin Nike Free -kengät, eli siis ne täysin vaimentamattomat ja tuettomat läpyskät, joilla toivon saavani jaloilleni uudenlaisia ärsykkeitä. En ole vielä juossut Freellä, totuttelen vasta niihin, mutta suunnitteilla on retki Paloheinän pururadalle kokeilemaan miten ne puuhaan sopivat. Raporttia kirjoittelen sitten.
Eilen illalla lähdin saunalenkille uusilla "nallekengilläni". Ne tuntuivat hyvin erikoisilta. Olin köpötellyt niillä kotona ja tutkiskellut niitä. Kiersin noin 7,5 km:n mittaisen lenkin osittain Vantaan varrella, joka on mainio uusien kenkien testauslenkki, koska sen aikana juostaan sekä asfaltilla että hiekkatiellä. Lisäksi reitillä on monenlaista mäkeä.
Heti aluksi tuntuma oli outo, mutta jo noin kymmenen minuutin jälkeen sain juonesta kiinni. Nallekengät eivät "ohjaa" jalkaa juuri mitenkään, ja niillä juostessa askelluksesta tulee väkisinkin rento ja luonteva. Sanoisin jopa, että vetävä. Pidin niistä hetki hetkeltä enemmän. Lopussa uskaltauduin jopa vähän kiihdyttelemään. Eilen niin kipeät nilkat eivät rähjänneet yhtään, eivät illalla eivätkä tänä aamunakaan.
Vedin nallekengät jalkaan myös aamukympille. Hyviltä tuntuivat edelleen. Toivottavasti tästä tulee pitkä ja kestävä suhde!
Kilsoja on siis kertynyt edellisen kirjoituksen jälkeen noin 17,5 km.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.