Väliaikapäivitys lienee paikallaan paitsi jälkipolvia tai prosessin mahdollisia seuraajia tai muita sidosryhmiä, myös kuntoilevaa painonhallitsijaa itseään ajatellen siltä varalta, jos kiikkustuolissa haluan muistella, minkälaista joskus oli. 

Aloittakaamme dieetistä, joka on allekirjoittaneelle hankala rasti, ja rohkenen olettaa, että niin se on monille teistäkin, arvoisat lukijat ja kanssajuoksijat. 

Kuten jo aiemmin lienen todennut, en ole pitänyt tapanani liiemmin laihdutella. Jos paino on noussut, se on yleensä itsekseen enemmän tai vähemmän spontaanisti laskenut. Vain kerran elämässäni olen pudottanut reippaasti painoani tarkoituksellisesti, jolloin olemuksestani katosi 9 kiloa runsaassa puolessa vuodessa. 

Noudattamani 5/2-dieetin paras puoli on ehdottomasti se, että se - päinvastoin kuin ennakkoluuloisesti olen ajatellut - hillitsee ruokahalua. Nk. niukkaruokaisia päiviä (oikeaoppisesti niitä pitäisi kutsua paastopäiviksi) on nyt takana neljä kappaletta ja jo heti ensimmäisen niukan päivän jälkeen huomasin, että sen vaikutus kohdistuu nimenomaan suhteeseeni ruokaan ja syömiseen. Ehkä juuri siksi, että kokonaan syömättä ei kuitenkaan tarvitse olla. Olen itsekseni joskus ajatellut, että suhtaudun ruokaan ja syömiseen liian tunteenomaisesti ja kehitän itselleni kaikenlaisia tapoja ja tottumuksia. Näyttäisi kuitenkin siltä, että nuo tottumukset myös hiipuvat nopeasti. Niukkaruokaisen päivän jälkeen mieli on kevyt siinä kuin olokin, eikä minkä tahansa ruoan mussuttaminen ole suinkaan ensimmäisenä mielessä. Kroppa huutaa juuri sitä proteiinipitoista, kevyttä ja ravitsevaa ravintoa, joka tarjoaa hampaille rapeata rouskutettavaa, kuin sen käsitykseni mukaan pitääkin. 

Uskoisin, että tämä johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että normaalin ravinnon päivinä olen yrittänyt pitää yhtä lailla terveellistä ruokavaliota: riittävästi proteiinia, hyviä hiilareita, paljon kasviksia ja hedelmiä. Julkisuudessa näkyy väitteitä, että tämän dieetin mukaan kahtena päivänä ollaan syömättä ja muina päivinä saa ahmia mitä haluaa niin paljon kuin haluaa, mutta ne väitteet eivät lyhyen kokemukseni perusteella pidä paikkaansa tai niin ei ainakaan kannattaisi tehdä. Normaalin ravinnon päivinä ei pidä "tankata" niukan ravinnon päiviä varten, koska silloin, kuten on vain inhimillistä, tankkaus menee helposti yli ja niukka päivä muodostuu sitten liian kovaksi niin henkiseksi kuin fyysiseksi rasitukseksi. Tyhjän tai ainakin puolityhjän mahan haikeata murinaa on ikävä kuunnella ja olokin menee heikoksi kun verensokeri laskee.

Ai mitäkö sitten olen syönyt niukkaruokaisena päivänä? Olen pyrkinyt aterioimaan vaihtelevasti aina päivän olotilan mukaan. Arvelisin, että input on ollut noin 600 - 700 kalorin luokkaa. Tavanomainen ruokalista voisi olla tämä: aamupalaksi vihreä tee tai kahvi sen mukaan, onko nukuttu tarpeeksi; lounaaksi rahka- tai jugurttiateria (skyr tai turkkilainen jugurtti), iltapäivällä välipalaksi omena tai muu hedelmä ja lisää vihreää teetä tai kahvia, päivälliseksi 1 - 1,5 h lenkkeilyä ja sen jälkeen palauttava päivän pääateria, joka on ollut reippaasti supistettu versio siitä ruoasta, mitä muukin perhe syö. Laiskana ihmisenä en ole välittänyt ruveta tekemään mitään omia erityissapuskoja. Nestettä, eli vettä tai jotain muuta sokeritonta runsaasti pitkin päivää. Illalla, kun vuorokausi on täysi, pieni iltapala ja seuraavana aamuna kunnon aamupala.

Niukkaruokainen päivä (tai siis paastopäivä) kestää vuorokauden, eli sitä ei ole tarvis aloittaa esim. puoliltaöin ja jatkaa koko seuraavan päivän ja sitä seuraavaan aamuun asti. Tarkoitus on, että vähällä ruoalla ollaan noin 24 tuntia. Pidempäänkin voi varmaan halutessaan olla, mutta en tiedä, miten se vaikuttaisi kokonaisvaltaisesti. Käsitykseni mukaan kropalla kestäisi kauemmin "toipua" vaikkapa 32 tai 36 tunnin nälkiintymisestä kuin vuorokauden "paastosta" ja ruokailun aloittaminenkin voi olla haasteellisempaa. Jos tällainen pidempi tauko syömisessä lisäksi pidetään kahdesti viikossa, ei varmaankaan kannata harjoitella rankkaa kestävyysliikuntaa, ennen kuin keho on kunnolla tottunut uuteen tilanteeseensa. Mutta nämä ovat tietenkin vain minun maallikon käsityksiäni asiasta. Korjatkaa jos tiedätte paremmin, arvoisat lukijat ja kanssajuoksijat.

Huono puoli dieetissä on taas se, ehkä jopa hiukan ristiriidassa kaiken tuon edellä kertomani kanssa, että se on prosessina mielessä koko ajan, vaikka syöminen ei olisikaan. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen niin huono noudattamaan mitään rajoituksia, vaan olen tottunut etenemään elämässäni tilanteen ja kykyjeni mukaan enemmän tai vähemmän spontaanisti, vaistonvaraisesti. Melkein päivittäin havahdun nyt miettimään, että mikä viikonpäivä olikaan, ja olenko nyt vahingossa syönyt (tai ollut syömättä). Toivottavasti kasvan tällaisesta ulos. 

Mitä taas tulee juoksuharjoitteluun, olen pysynyt tunnollisesti 10 päivän jaksossa - jota nyt siis on eletty vasta kolme päivää, eli mistään yli-inhimillisistä ponnistuksista ei vielä ole päästy nauttimaan. Viime viikonloppu sujui sienimetsällä ja sen jälkeisissä miellyttävissä tunnelmissa, eikä hyvää ruokaa tai juomaa unohdettu. Sitä edeltäväksi torstaiksi osui niukan ravinnon päivä ja samalle päivälle myös pitkispäivä, koska viikonloppunahan en pitkikselle joutanut. Yllättävän helppoa oli lähteä lähes tyhjin vatsoin pitkikselle (nesteitä olin nauttinut huolellisesti), eikä noin 20 kilometrin lenkki alkuillasta tuntunut yhtään vaikealta. Sen jälkeen olin kylläkin aika uupunut, vaikka pidin hyvin maltillista vauhtia. Pakko myöntää, että kun iltayhdeksän aikaan oli taas lupa syödä normaaliin tapaan (olen tavallisesti aloittanut niukan ravinnon vuorokauden niihin aikoihin, vaihtelevasti välillä 21 - 23), ruoka maistui todella hyvältä. Voimat palautuivat äkkiä, ilmeisesti kroppa oli hyvinkin valmis ottamaan täydennystä vastaan. 

Näihin tunnelmiin päättyy päivitykseni tältä erää, lisää tulee kunhan on mitä kertoa.