Tiistain vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen päätin tänään tyytyä taas tantrailemaan.

Aamupäivä oli kulunut ikkunoita pestessä ja iltapäivä ja ilta tietokoneen kanssa plärätessä. Jalat olivat koneen ääressä istumisesta turvonneet tukeiksi. Mutta silti on niin iiiiiihanaa kun tämä töllö taas toimii. Kiltti softamies tuli meille kotiin ja korjasi kaiken mikä oli mennyt rikki. Maksoi mitä maksoi, se kannatti. Mielelläni maksan asiantuntijalle nopeasta ja hyvästä palvelusta. Siitäkin huolimatta etten ole saanut sähköpostiani toimimaan....

Lenkille pääsin lähtemään vasta yhdeksän jälkeen illalla, tarkemmin sanoen hellan kello hohti vihreänä aikaa 21.20 lähtiessäni. Se sai olla riittävän tarkka määrite lenkin pituudelle ajallisesti. Jätin rannekellon ja sykemittarin kotiin. Pistin musan soimaan ja suuntasin kohti T1:ä.

Ilta oli viilenemässä. Joka paikassa tuoksuivat keskikesän makeat tuoksut - jasmiinipensaat talojen pihoilla sekä monenlaiset ojanpientareiden kasvit, joiden nimiä en ole koskaan oppinut tuntemaan. Vain niiden tuoksut ovat tuttuja lapsuudesta asti ja herättävät valtavasti muistoja. Nyt juostessani erään tuoksun havaittuani yhtäkkiä huomasin ajattelevani isoäitiäni. Hän asui Saviolla ja olin pienenä tyttönä usein hänen luonaan kyläilemässä kesäisin. Siihen aikaan jouduimme kävelemään lähimmälle kaupalle pitkää ja pölyistä, loppumattoman tuntuista hiekkatietä pitkin. Silloin tuoksuivat samat kukat kuin nyt. Palkinnoksi pitkästä taivalluksesta sain aina jäätelön. Se maistui erityisen hyvältä. Muistan myös että mummolla oli aina huivi päänsä ympäri kierrettynä, ja hän oli kiinnittänyt huivin hiuksiinsa pinneillä. Hiukset olivat hyvin tummat mutta niissä oli harmaita juovia. Lisäksi mummon kesäeleganssiin kuului yleensä kukkakuosinen leninki ja valkoiset nahkakengät, eivät mitkään piikkikorkoiset, vaan mukavat ja järkevät kävelykengät. Mummolla oli paha reuma eivätkä hänen lonkkansa kestäneet korkeita korkoja. Kävely pienen tyttärentyttären kanssa sen sijaan teki niille oikein hyvää. Eikä tuota matkaakaan tainnut olla paria kilometriä enempää. Kuumina päivinä ja jäätelöä odotellessa se vain tuntui pitkältä.

Huokaus. Voi niitä aikoja.

No nyt kuitenkin hölköttelin ajatuksissani rauhallista vauhtia koko matkan, en kiihdytellyt edes lopussa vaan päinvastoin kävelin viimeiset sata metriä. Kotiin päästyä olo oli mitä parhain. Kellon mukaan olin juossut tunnin ja 25 minuuttia. Jalat tuntuivat jokseenkin rasittuneilta. Taidankin pitää sekä huomisen että perjantain vapaata. Lauantaina nimittäin taas tärähtää oikein kunnolla.

5.7.2006

exe.time: 1.25/T1