Ei pitäisi lähteä vauhdikkaalle lenkille jos on vastikään käynyt mäkkärissä nauttimassa kunnon roskaruoka-aterian, jonka on kruunannut Esplanadilla sijaitsevassa suositussa kahvilassa nautitulla jättiläiskorvapuustilla ynnä isolla kupillisella vahvaa kahvia. Etenkään jos on päivää aiemmin syyllistynyt lähes samaan. Eilinen Malmin lentokentän kierroshan hoitui niinikään ruokaa sulatellen. Tämän kirjoituksen otsikko on näin ollen monimielinen.
Mutta lenkille oli päästävä säädettynä aikana jotta päivän muut aikataulut eivät pettäisi. Niinpä yritin tossujen nauhoja sitoessani röyhtäillä ylimääräiset kuplat pois sisuksistani ja lähdin matkaan.
Sää oli siedettävän viileä, onneksi. Silti hikoilin jo ennen ensimmäisen kierroksen puoliväliä kuin sika. Sitkeästi poljin jalkaa jalan eteen ja sain kuin sainkin jonkinlaisen vauhdin aikaiseksi. Ihan koko matkaa en pystynyt vk-tasoista vauhtia pitämään, mutta kidutin itseäni juoksemalla mahdollisimman kovaa kaikki ylämäet. Niitähän tuolla reitillä riittää. Kiersin lenkkiä vastapäivään, jolloin ylämäet ovat enimmäkseen aika teräviä.
Olin pukenut ylleni vastapestyt, kuudenkympin pesuohjelman läpikäyneet rintaliivit ja topin, ja ne olivat kitistyneet ja kovettuneet niin ettei tilaa syville hengitysliikkeille juuri jäänyt. Siinäkin kohtaa olin siis tänään metsässä. Vasta kun olin hikoillut nuo vaatekappaleet märiksi ne antoivat paremmin myöten.
Toinen kierros sujui hiukan helpommin, edellämainitusta syystä. Juoksin kierrokset ilman taukoja ja aikaa kului lenkkiin hieman alle 24 minuuttia. Tämä antaa ymmärtää, että reitti on hiukan pidempi kuin 1800 metriä. MasU:n reitti on ilmeisen tarkasti mitattu sen pituiseksi, ja hölköttelen sen rauhallisesti läpi noin 12 minuutissa. Nyt rehkin mielestäni aika lailla, mutta kierrosaika oli jotakuinkin sama. Ja kun ottaa vielä huomioon, ettei MasU:n reitillä ole merkittäviä ylämäkiä, kun taas tuo tämän päivän reittini profiili on varsin vaihteleva, voisin epäillä sen olevan jopa kahden kilometrin mittainen. Pitänee joskus selvittää asia.
Lyhyeksi jäi tämäkin lenkki, mutta niin oli myös tarkoitettu. Lauantaina teen vihoviimeisen vähän pidemmän jolkotuksen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.