Kaipa tätä voi reippaaksi lenkiksi sanoa. Kiersin noin 9,3 km:n lenkin kiihtyvällä vauhdilla 62 minuutissa. Tarkoitus ei ollut juosta tätä vauhtia, vaan hieman rauhallisempaa, mutta meno tuntui rauhalliselta ja sen mukaan menin.
Ilma oli loistava, ja oli vielä valoisaa kun lähdin liikkeelle. Luvattua sadetta ei tullut, ja lämpötila oli plussan puolella. Kadut olivat sulat mutta hiekkaiset. Minua sitten riipii ääni joka kuuluu askelista hiekan peittämällä asfaltilla! Panin radiota sitä mukaa kovemmalle kun kananliha-alue laajeni ihollani.
Hyvin tarkenin pelkissä talvitrikoissa ilman pitkiä kalsareita, ja pitkähihaisessa kerraston paidassa ja juoksutakissa. Päässä oli lippis, enkä ottanut edes sormikkaita.
Viime yönä päässäni pyöri taas. Näin ensin karmaisevaa painajaisunta, jonka "juoneen" liittyi voimakasta pahoinvointia. Havahduin omaan huutooni (en kyllä tainnut oikeasti huutaa, koska a-mies ei herännyt) sekä samanaikaiseen tukehtumisen ja pyörimisen tunteeseen. Liike lakkasi kun kohottaduin istumaan, eikä palannut sillä erää. Aamulla kun kampasin hiuksiani ja kallistin siinä puuhassa nopeasti päätäni olin kerta kaikkiaan kaatua kylpyhuoneen lattialle. Työmatkat menivät onneksi hyvin, ja työpäivän aikana en joutunut kovasti kallistelemaan tai kumartumaan eli selvisin siitäkin vähällä. Juostessa oli myös tosi hyvä olo. Lenkin jälkeen sain vain vaivoin tehdyksi vatsalihasliikkeitä kun karuselli lähti liikkeelle heti kun kävin pitkäkseni lattialle. Uutta tämänkertaisessa pyörintäsessiossa on ollut tuo pahoinvoinnin tunne.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.