Pääsiäisen jälkeinen työviikko oli jäätävä. Niinpä lenkit jäivät lyhyiksi ja vaille suurempaa sisältöä. 

Tänään nousin jälleen suosta ja suuntasin kohti paikkaa, jossa arvelin kohtaavani runsaasti kauneutta.

Tutkin karttaa jo eilen ja havaitsin Kaisaniemessä - eli aivan ydinkeskustassa - kulkevan kadun nimeltään Puutarhakatu. 

Sinällään tyypillistä, että Rautatientorin maanisen kohinan välittömässä läheisyydessä edes noin vanhanaikaisen kodikkaasti nimetystä väylästä ei edes saanut kuvaa ilman valvontakameraa.

IMG_5499.jpg

IMG_5501.jpg

Puutarhakatu on oikeastaan vain lyhyt kadunpätkä, joka kulkee Kaisaniemen ala-asteen ja Hotelli Arthurin välistä ja ilmeisesti jatkuu Kaisaniemen puiston äärellä olevan asuintalon edustaa pitkin aina Kansallisteatterille saakka. 

Tuo asuintalon edustaa kulkeva väylä näyttäisi pikemminkin olevan vain jalankulkijoille ja muulle kevyelle liikenteelle tarkoitettu, mutta ilmeisesti sille on annettu virallinen nimi, koska täytyyhän sen varrella asuvilla olla osoite. 

Jotta haasteen liikunnallinen tavoite täyttyisi, ajoin kotoa bussilla Pasilaan saakka ja kävelin sieltä kohteeseen. Tänään(kään) en kyennyt sitä parempaan, vaikka sää oli jumalaisen kaunis ja kesäisen lämmin. Mutta koska satuin olemaan huudeilla, päätin samalla poiketa Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan. Olin internetistä lukenut, että magnoliapuu siellä kukkii. 

Pääsisäänkäynti sijaitsee Kaisaniemenrannan puolella, joten jouduin kiertämään jonkin matkaa päästäkseni Kaisaniemenrannan puoleiselta pääportilta puutarhaan sisään. IMG_5498.jpg

Café Viola sijaitsee aivan portin tuntumassa. Sieltä saa kerrassaan ihania leivonnaisia. Tänään nautin retken päätteeksi tummapaahtoisen kahvin seurana viipaleen kerrassaan suussasulavaa talon mango-passionhedelmä-juustokakkua. 

IMG_5497.jpg

20190427_133553.jpg

Puutarhassa olen viettänyt menneisyydessäni paljonkin aikaa. Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneita on viime vuosina jatkuvasti kehitetty ja kohennettu, ja pääsymaksu on tänä päivänä aika korkea, 10 euroa per aikuinen. Maksoin tuon kuitenkin mielelläni, koska minusta on upeaa ja aivan välttämätöntä, että näitä kansainvälisiksi nähtävyyksiksi jo luokiteltavia paikkoja ylläpidetään ja kehitetään, ja jollainhan tämä kaikki on rahoitettava. Edelliseltä hallitukselta ei juuri tukea herunut, mitenköhän lienee pian muodostettavan hallituksen laita. Kannatan kaikkea sellaista toimintaa, joka tuo luontoa ja luonnon kauneutta ja ainutlaatuisuutta lähemmäksi ihmisiä, erityisesti meitä kaupungeissa asuvia.

IMG_5496.jpg

Tallensin itsekin muutamia tunnelmakuvia. Kukkivia kasveja oli tällä kertaa vähänlaisesti, ne elävät omaa elämäänsä, omaan tahtiinsa. 

IMG_5494.jpg

Magnolia kukki runsaana. Tuoksu oli käsittämättömän ihana. 

IMG_5492.jpg

Kukkien monimuotoisuus aina vain jaksaa hämmästyttää!

IMG_5490.jpgIMG_5489.jpgIMG_5488.jpg

Lummehuone. 

IMG_5486.jpgIMG_5485.jpgIMG_5483.jpgIMG_5481.jpgIMG_5480.jpg

Lisää kukkia.

IMG_5478.jpgIMG_5473.jpgIMG_5472.jpg

Orkideakokoelma taitaa olla tähän vuodenaikaan kaikkialla yhtä vaatimaton. Hauskaa oli kuitenkin tavata myös täällä näytteillä venuksenkenkä, jota olen itsekin kasvattanut, ilmeisen menestyksekkäästi, koska uutta yksilöä näyttäisi olevan kasvussa jo kukintansa lopettaneen vierelle. 

IMG_5470.jpg

 

Ai mitä nuo kaikki kukat sitten olivat? Noh, menkää itse katsomaan.