Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt hieman aikaa ja se päättyi tunnelmiin, joista voisi hätäisempi päätellä Kaappimaratoonarin unohtuneen uinumaan uuden tyynynsä päällä aina tähän päivään asti. Näin ei sentään ole käynyt, vaikka tyyny päivä päivältä (tai pitäisikö sanoa yö yöltä) on osoittautunut aina vain paremmaksi hankinnaksi. Tai no, kaipa siinäkin joku yläraja tulee vastaan. On joka tapauksessa todettava, että unen laatu on selvästi parantunut ja määräkin hyvässä nousussa.
Lomakausi on kuitenkin loppunut ja tämä tosiasia, kuten ehkä myös arvoisien lukijoiden ja kanssajuoksijoidenkin on ollut mahdollista havaita, tuottaa omat haasteensa niin työ- kuin perhe-elämässä. Esimerkiksi liikenneruuhkassa mateluun kuluu koko ajan enemmän aikaa.
Ei mitään niin huonoa ettei jotain hyvää, eli ehkä juuri viimeksi mainitusta syystä lenkkeilyihin on järjestynyt lähes päivittäin tilaisuuksia. Itse asiassa olen saanut itseni liikkeelle jopa siinä määrin, että olin henkisesti valmistautunut juoksemaan syksyn ensimmäisen maratonin. Olen saanut hölkätyksi varsin monta hyvän pituista lenkkiä, vauhteja päivän kunnon mukaan vaihdellen.
Tälle viikolle olin kaavaillut vähän lyhyempiä mutta kovempivauhtisia kirmailuja. Viikonloppu oli sujunut hauskanpidon merkeissä, kun a-miehen kanssa tulimme kutsutuiksi viettämään aikaa sukulaispariskunnan kanssa. Kiitokset vielä kaikesta kestityksestä ja mielettömän mukavasta seurasta, jos tätä satutte lukemaan.
Kuinka ollakaan, maanantaiaamuna heräsin vasen silmä lähes umpeen turvonneena ja vihaisesti punoittavana. Päivän mittaan kävi ilmi, että viikonlopun rattoisat hetket eivät olleet syynä pöhötykseen, vaan kyseessä oli jonkinlainen tulehdus. Silmä oli oireillut jo sunnuntaina ja yritin lääkitä sitä antihistamiinilla, josta ei ollut pienintäkään apua. Maratonille osallistuminen kangasteli yhä vahvasti mielessä, joten epätoivoissani varasin ajan lääkärille, joka määräsi hoidoksi antibioottireseptin. Lääke annosteltiin kertakäyttöpipeteillä ja se alkoikin varsin nopeasti tepsiä. Ikävänä sivuvaikutuksena oli voimakas kutina ja kirvely, sekä näön sumentuminen, joka hellitti vasta monen tunnin jälkeen. Lääke sinällään auttoi ja kun eilen aamulla tipautin viimeisen tipan, silmä näytti jo ihan terveeltä. Antibiootti on pitkävaikutteinen ja sen teho jatkuu vaikka kuuri loppui. Sivuvaikutukset ovat onneksi myös jo loppuneet.
Lenkkeilyä nuo sivuvaikutukset sekä myös ilmeisesti tulehduksesta aiheutunut särky ja päänsärky melkoisesti haittasivat. Suoraan sanoen ei kovasti tehnyt mielikään lähteä juoksemaan, valuttamaan hikeä ja ottamaan päin vereslihaiselta tuntuvaa päänuppia edes niitä korkeintaan kohtalaista tuulta ja harvoja sadepisaroita, jotka alkuviikosta taivaalta putosivat. Vaikuttaisi siltä, että joudun vastaisuudessa keksimään keinoja estääkseni tuulen, sateen ja pölyn kulkeutumisen silmiini, jos haluan estää silmätulehdukset. Jokainen juoksunharrastaja tietää, miten eri keleillä ulkoileminen voi raastaa silmiä. Pakkanen, aurinko, tuuli, siitepöly, katupöly, kaikki nämä ottavat osansa. Voi nimittäin olla, että tämä nyt yhtäkkiä pahentunut tulehdus oli hiljaisesti ja vähäoireisena muhinut jo pitkään. Ei pieneen vetistykseen ja ärtyneisyyteen osaa joka lenkin jälkeen niin kovasti kiinnittää huomiota, kun se tuntuu olevan ennemminkin pysyvä tila kuin poikkeus. Nyt, kun olo on normalisoitunut, vasta huomaan, miten kovilla silmäparkani ovat olleet. Hankinkin heti niiden suojaksi peräti kahdet erilaiset lasit ja sen lisäksi kaivoin varustelaatikoista vanhat kunnon bandanat, jotka voin sitaista pääni ynpärille estämään hien valumisen.
Eilen ja tänään olen kuitenkin viihtynyt taas baanalla sen verran hyvällä menestyksellä, että maratonille osallistuminen alkoi näyttää enemmän kuin mahdolliselta. Innoissani rupesin etsimään Hassemaratoonia Juoksukalenterista, mutta.... ei sitä löytynyt. Ei ainakaan tulevan viikonlopun kohdalta. Tutkin asiaa tarkemmin ja havaitsin, että olin lukenut kalenteria väärin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.