Uusien lenkkarien osto on loistava tapa motivoida itseään lenkille. Tosin viimeksi, kun lahjoin itseäni uusilla nastalenkkareilla joskus kuluneen talven alkupuolella, sairastuin heti ensimmäisen lenkin jälkeen ja potemista riitti sitten pidemmäksikin aikaa. Mutta menneen talven lumet ovat jo pian sulaneet, joten tikulla silmään, nasta lautaan ja kohti uusia seikkailuja. Taikauskoista tökätään kahdesti - saa nähdä kuinka käy. Onneksi on kaksi silmää.

Mutta siis asiaan. Eräässä suuressa urheiluliikkeessä oli ilmoituksensa mukaan erikoistarjouksessa Nike Free -lenkkareita. Pyörittelin tarjousta mielessäni, kunnes nilkkavaivaan kyllästyttyäni päätin ryhtyä toimeen. 

Olen tähän asti ollut Nimbuksen ystävä. Nyt, kun taas olen aloitellut hölkkäilyä pitkän tauon jälkeen, olen ollut havaitsevinani, että jostain syystä tuo käytössäni oleva malli ei enää sovikaan minulle. En edes osaa sanoa, mikä tai kuka on muuttunut. Ongelmana on ollut aina se, että on ollut vaikeata löytää juoksukenkää, jossa kantapääni pysyisivät paikoillaan. Lukkonauhoitus on tepsinyt jonkin verran ja Nimbuksissa todella hyvin. Mutta ei enää. Viime päivityksessä kerroin, miten vuoden ensimmäinen ns. pitkä lenkkini päättyi. Vanhan vaurion lisäksi epäilykseni kohdistuvat nyt myös kenkiin. Nimbus on ilmeisesti (ainakin tällä haavaa) joko liian painava tai liian jäykkä heikoille nivelsiteilleni... tai jollekin.

Marssin siis suureen urheiluliikkeeseen ja etsin käsiini oikean näköisiä laatikoita. Olin tapani mukaan toimittamassa tärkeitä asioita ilman silmälaseja, jonka seurauksena ostin aluksi väärät kengät. Nekin tosin sopivat niin hyvin, etten palauttanut niitä, vaan seuraavana päivänä - marssittuani uudemman kerran suureen urheiluliikkeeseen - ostin niiden lisäksi kaksi paria tällä kertaa oikeanlaisia kenkiä. Kyseessä siis Nike Free Run + 2 W. Tätä mallia ei taida enää edes saada Niken verkkokaupasta. Suuri urheiluliike taisi tehdä tilaa uudemmille malleille myymällä tämän varaston pois varsin edulliseen hintaan. 

Nilkka kaipasi vielä palauttelua, joten pääsin testaamaan Freetä tositoimissa vasta eilen. Tarkoitukseni oli aloittaa varovasti, mutta lähes kaksi tuntia jolkoteltuani totesin, että taisin sittenkin ahnehtia. Siitäkin huolimatta, että kävelin muutaman pätkän ihan vain kokeillakseni, säästyykö niiden aikana mitään. Eilen illalla olin kauttaaltani kuin kovan nyrkkeilytreenin jäljiltä, mutta varsin hyvällä tavalla. Freessä on - jos joku ei tuota kenkää tunne - se erikoisuus moniin muihin juoksukenkiin verrattuna, että Freessä ei ole lainkaan tukia eikä vaimennuksia, vaan niillä pitäisi tulla "tunne paljain jaloin juoksemisesta". Ihan sitä tunnetta en kokenut, koska pohja vaimentaa minusta jonkin verran askelen iskua alustaan. Vaimennus on kuitenkin niin lievä, että jouduin aluksi pudottamaan muutenkin vaatimatonta juoksuvauhtiani melkoisesti (jotta rintaliivien henkselit kestäisivät).  Etenkin lenkin loppupuolella tärähdykset tuntuivat hieman kantapäissä, vaikka mielestäni jalkani kohtaa alustan lähinnä jalkaterän keskivaiheilta tai päkiän kohdalta, eli en ole ns. kanta-astuja. Juoksuaskeleni on ns. neutraali. Tärkeintä tuntui silti olevan löytää hyvin rento ja vetävä ja omatoiminen askel, jolloin jalat tekevät työtä "luonnollisesti", jalan tai jalkaterän asentoa pakottamatta, ohjaamatta tai muokkaamatta. Tätä on kyllä hurjan vaikeata tyhjentävästi kuvailla, niin että siitä vain kokeilemaan, kuka uskaltaa. Ray Charlesin musiikista voisi olla siinä apua, minulle ainakin oli. 

Sen verran lihasmassani askarteli uuden kokemuksensa parissa, että uni ei tahtonut tulla silmään illalla. Aamulla lyhyehköjen unien jälkeen heräsin kuitenkin varsin pirteänä, eikä edellisen illan jälkilöylyistä ollut huuruakaan jäljellä. Nivelet olivat vetreät, jopa niskat ja hartiat olivat suorastaan epäilyttävän notkeat. Muut lihat seurasivat perässä hyvin. Olen viime aikoina taas nauttinut säännöllisesti magnesiumia, mikä tietenkin saattaa olla yksi syypää nopeaan toipumiseen.

Kuitenkin jo tämän yhden kokemuksen perusteella voisi luulla, että "liikojen" vaimennusten ja jalan liikettä ohjaavan kengän eräänlaisena  varjopuolena on, että kroppa tekee jalan osuessa maahan jonkin ylimääräisen pompun, joka sitten käy pidemmän päälle stressaamaan niveliä, nikamia ja miksei myös lihaksia. Tai sitten juuri päinvastoin: vaimennettu kenkä vaatii liian vähän lihastyötä, jolloin ne laiskistuvat ja rupeavat tekemään vain sen vähimmäismäärän, mitä etenemiseen vaaditaan ja tämä kostautuu ajan kanssa.  Tuntui, että Freellä sai paremman vauhdin vähemmällä energialla. Ehkä vaimennuksiin tuhrautuu hyvää liike-energiaa. Toisaalta tärähdyksiin sitä varmaan tuhrautuu myös, mene ja tiedä, en ole fyysikko. Freellä juokseminen oli joka tapauksessa ihan älyttömän kivaa! Ja mitä ilmeisimmin kokovartalotyöskentelyä. Viimeistelin liikunta-annoksen vielä pienellä kuuliolla ennen saunaa. 

Päivitykseni ensimmäisen kappaleen kenties arvoituksellinen sävy selittynee sillä, että olen taas maanantaina menossa hoidettavaksi näiden vanhuuden vaivojeni vuoksi. Ikävä kyllä hoidon jälkeen on huonompi olo kuin ilman hoitoa. Mutta ei ikuisesti. Vielä on viikonloppuna hyviä tilaisuuksia harjoitella Freellä ennen seuraavaa, toivottavasti lyhyeksi jäävää taukoa. Maanantaina selviää paljon muutakin terveysasioihin liittyvää, tai ainakin toivon niin.