Kaappimaratoonarin aika on kulunut viime päivinä nopeaakin nopeammin. Joulujärjestelyt, jotka päätin aiemmin syksyllä pyhästi hoitaa kerrankin ajoissa ja ajan kanssa, on nyt  väkisin runtattu jonkinlaiseen kuosiin viikonlopun ja alkuviikon aikana. Ajankäyttöä ovat sotkeneet paitsi luminen sää ja siitä seuranneet ylimääräiset työt ja harmit sekä pidentyneet matkustusajat, myös alati kipuileva lonkka. Niksautin sen toissa viikolla (tai ehkä vain viimeistelin jonkin aluillaan olleen niksahduksen) vajottuani paksuun lumipenkkaan pihaa kolatessa. Yritin kivuta ahdingosta pois ja siinä yhteydessä jalkani ja selkäni vääntyivät omituisesti ja tunsin lonkassa kovaa kipua. Se on oireillut siitä lähtien. Reiden, lonkkaluun ja ristiselän alueella kihelmöi ja vihloo yötä päivää. Blogiani pitkään seuranneet tietävät, miten tällainen lonkkakipu saa hiukseni nousemaan pystyyn. Vo tietenkin olla, että lumisilla ja liukkailla teillä juoksentelu on aiheuttanut nivelen ja alaselän tilapäisen kipeytymisen. Vanha vamma voi oireilla myös täysin harmittomasti. Olen saattanut juostessa ottaa huomaamattoman harha-askelen ja venäyttää jotain lantion alueella. Selityksiähän riittää, kaikenlaisia.

Tänään yritän kaikesta huolimatta päästä salille, jos ei urheilun vuoksi niin irtautuakseni jouluhässäkästä. Rakastan joulua ja joulunviettoa, ja myös joulun valmistelua, mutta en tätä kammottavaa kiirettä ja ruuhkaa, jota sääolosuhteet vielä korostavat. Joulunpyhinä yritän lisäksi päästä jaloittelemaan ulkoilmaan niin paljon kuin kunto kestää. Vauhti ja tyyli määräytyvät olosuhteiden mukaan. 

 

Toivotan nyt kaikille teille lukijoille ja kanssajuoksijoille mitä parhainta joulua ja vuodenvaihdetta sekä menestystä tulevalle vuodelle! Kiitos kaikesta kannustuksesta ja tuesta hyvinä ja huonoina hetkinä, joita tähän vuoteen on mahtunut, niin kuin niitä mahtuu jokaiseen elämäntäyteiseen vuoteen. Olen iloinen ja ylpeä teistä, rakkaat ystävät.