Tiistain sää oli niin kaunis, että uhrasin kuntonyrkkeilytunnin juoksun hyväksi. Hölköttelin Käpylän ja Pasilan kautta salille. Olin varannut tunnin matkaa varten, mutta jostain syystä sain siihen kulumaan vain noin 50 minuuttia. Ehkä kiihdyttelin vauhtiani ihan huomaamatta, tai sitten liikennevalot sujuivat tavallista joutuisammin. Ehdin joka tapauksessa hyvinkin sopivasti hieman hengähtää, vaihtaa vaatteet ja hörpätä vettä ennen voimacircuit-tuokion alkua.

Pisteitä oli seitsemän (tai yhdeksän, riippuen mitä laskee erillisiksi pisteiksi). Renkailla tehtiin tosirankkaa nostoliikettä, lisäksi harjoitettiin ojentajia, vatsaa, selkää ja jalkojen lihaksia eri tavoin painojen kanssa. En yksinkertaisesti tiedä miksi kaikkia liikkeitä kutsutaan. Sopivasti haastava oli kuitenkin tiistain voimailutuokio. Sää oli selkeä vielä sen jälkeen, joten hölkkäilin rauhassa reisilihaksien kramppiherkkyyttä tunnustellen kotiin.

Tänä aamuna heti päivän ensimmäisten askelten aikana tunsin, että kroppani oli todella ottanut tiistaina haasteen vastaan. Olo ei kuitenkaan ollut paha, vaan tasaisen rasittunut. Ainoa huoli oli oikeassa lonkassa tuntunut vähäinen pistos. Ajattelin sen katoavan päivän aikana. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan vielä töistä palatessani se häiritsi jokaista askeltani.  Kivun luokittelen kuitenkin lihasperäiseksi. Kipu on ollut poissa pitkään, ja ankean epätoivoiselta tuntuu, kun se nyt palasi käytyäni yksissä ainuissa simho-treeneissä!

Oli miten oli, keskiviikosta sukeutui automaattisesti lepopäivä. En lähde haastamaan näitä epämääräisiäkään tuntemuksia.  Ensi viikolla on sali syyslomalla, mutta ehdin käydä sekä hapkido- että boxing/voimacircuit- tunnit niin halutessani. Loppuviikolla hölkkäilen enemmän tai vähemmän sen mukaan kuin kunto kestää.