Tautia ei tullutkaan. Vielä eilen illalla olo oli kumman väsynyt, ei niin paha kuin maanantaina, mutta silti. Aamulla kuitenkin tuntui, että kaikki on aivan normaalisti. Niinpä vedin lenkkarit jalkaan ja lähdin käppäilemään työpaikkaa kohti.

Aamukävely sujui hyvin, sää oli mitä kaunein. Pakkanen oli kipakka, tuulisilla kohdilla teki mieli suojata posket. Ilmanlaatu oli karmea. Säädin reittiä hieman hiljaisemmille teille. Pikkulinnut laulelivat puissa ja pusikoissa kaikesta huolimatta. Onneksi muuttolinnut ovat karaistuneita, vaikka tukalat oltavat niillä taitaa kireinä pakkasöinä olla.

Iltapäivällä kaava oli tuttu. Kotiin, ruoat pöytään, pikkuisen itsellekin, kamojen pakkaus ja eikun salille. Esikoinen oli käynyt näyttäytymässä koulussa ja osallistumassa kokeeseen. Väsähti kuitenkin niin, että loppuviikko taitaa kulua kotona toivuskellessa.

Napakoiden alkulämmittelyjen jälkeen otettiin nyrkkeilyhanskat ja säärisuojat esiin. Säärisuojat tulevat seuraavaksi hankintalistalle minullekin. Harjoittelimme iskutekniikoita pareittain. Ohjelmassa oli koukkuja ja myös iskusarjoja, jossa harjoiteltiin myös väistöä. Tuntui kovin monimutkaiselta ja vaikealta. Taisin olla melkoinen kivireki tässä treenissä. Lopuksi nyrkkeilimme ns. "oikeasti", eli ilman mitään etukäteiskoreografiaa, ja viimeiseksi mukaan sai ottaa potkujakin.

Tekniikkaharjoittelussa parini ja minun taitoerot kävivät turhankin ilmeisiksi, kun en pitkän poissaoloni takia hallinnut edes perusasioita, joita oli sinä aikana harjoiteltu. Onneksi opettaja puuttui peliin ja järjesti ryhmiä hieman uudelleen. Pääsin kolmanneksi naisryhmään, ja siinä muiden tekemistä katsellessa sain hieman enemmän armonaikaa tutkia liikkeitä uudelleen ja uudelleen. Ja uudelleen ja uudelleen... olen varmaan tyhmin ihminen, joka on koskaan saanut keltaisen vyön tässä lajissa! Onneksi treenikaverini olivat kovin kärsivällisiä ja jaksoivat opettaa minua ihan kädestä pitäen. Tosin heidän ymmärtääkseni kuuluukin vyöasteensa perusteella opettaa alempiaan tarvittaessa. Käsittelyssä oli parikin erilaista kaato- ja potkutekniikkaa. Jälleen kerran törmäsin siihen tunteeseen, että oikea tekniikka vaikutti minusta kumman monimutkaiselta. Jos saisin itse muokata niitä, olisin jättänyt pari sinänsä näyttävää, mutta mielestäni turhaa näpäytystä pois ja tehnyt kaiken suoraviivaisemmin. Mutta ehkä en vielä ymmärtänyt täysin kaikkien liikkeiden merkitystä ja yhteyttä toisiinsa.

Kuten treenikaverini totesivat, tarvitaan lukemattomia toistoja, ja liikkeiden oppiminen ja muistaminen on työlästä melkein kaikille (heh). Kestää oman aikansa, ennen kuin tekniikat alkavat tuntua mielekkäiltä. Oivallus tulee aikanaan, ja sitten kaikki onkin selvää pässinlihaa. Yhden tällaisen oivalluksen olen jo kokenutkin, tietenkin täpötäydessä bussissa työmatkalla. Mietin ennen vyökoetta erästä rannelukkoa, ja yhtäkkiä tajusin, miten se tehdään, ja ennen kaikkea tajusin MIKSI se tehdään niin kuin tehdään. Olin nousta seisaalleni ja huutaa ääneen silkasta innosta, mutta onneksi kehoni tuotti vain pienen säpsähdyksen, joka sekin herätti kiusaantunutta huomiota.

Huomenissa kävelen taas aamulenkin ja illalla taidan rientää takomaan säkkiä vähäksi aikaa. Juoksutreenit olisi periaatteessa lupa aloittaa ensi viikolla...