Perjantai meni jouluvalmisteluja häärätessä, ja lauantaina oli viimein lähdettävä joululahjoja metstästämään täpötäysiin kauppakeskuksiin. Teimme koko perheen voimin siinä mielessä hämmästyttävän reissun, että emme koko aamupäivänä onnistuneet tekemään yhtään ainutta järkevää ostosta. Mäkkäriaterian jälkeen saavuimme kotiin mukanamme vain laatikollinen olutta ja kaksi valkoista kynttilää. Joulun kannalta olennaisia tarvikkeita nekin ovat, mutta hei silti.

A-mies suuntasi pikkujouluihin pian kotiintulomme jälkeen. Jälkikasvu keskittyi karkkipusseihinsa ja peleihinsä ja leikkeihinsä, ja minä vaihdoin lenkkikamppeet ylleni ja lähdin viikon pitkikselle.

Tavoitteena oli kiertää T0-lenkkiä niin monta kertaa kuin kunto ja sää sallisivat.  Päivän aikana lämpötila oli vaihdellut muutaman asteen marginaalilla, ja lähtöhetkellä mittari näytti -10 astetta. Pukeuduin lämpimästi, koska ajattelin ainakin aluksi pitää vauhdin hyvin kevyenä. Otin nenälleni värittömät juoksulasit, koska silmät tuntuivat yhä varsin ärtyneiltä menneen viikon reissujen jäljiltä. Huoltopisteen perustin eteiseen: varustin esille pipareita, kannullisen vettä ja vielä termokseen kuumaa mehua.

Ensimmäinen kierros sujui vaivattomasti. En pannut merkille tarkkaa lähtöaikaa, mutta ehkä tunnin ja 7-8 minuuttia käytin tuohon hitusen alle 10 km:n matkaan.  Kuuntelin radiosta musiikkia ja lötköttelin eteenpäin sen verran hyvää vauhtia, ettei tullut vilu. T0-reittihän on varsin tasainen. Mäkeä on vain kodin lähettyvillä, ja kiertosuuntani oli tällä kertaa vastapäivään, eli kierros alkoi pitkällä loivalla alamäellä. Matkan varrella on kahdet liikennevalot, joiden kohdalla voi toisinaan joutua odottelemaan minuuttikaupalla.

Toinen kierros ei sekään tuottanut ongelmia. Hieman suojalasit huurtuivat, kun kroppa lämpeni ja hikeä pukkasi pintaan. Lämpötila oli edelleen kymmenen pakkasasteen tuntumassa. Ensimmäisen juomatauon jälkeen olin joutunut lisäämään vauhtia, kun lämpimässä eteisessä pistäydyttyäni pakkanen tuntui pääsevän lähemmäs ihoa. Niinpä toinen kierros taittui parisen minuuttia nopeammin kuin ensimmäinen. Ehkä osasyy oli myös se, että liikennevalojen kanssa oli onnea ja pääsin juoksemaan suoraan niistä läpi.

Kolmannelle kierrokselle lähdin hörpättyäni vain tilkan kuumaa mehua ja pari mukillista vettä ja puraistuani palasen piparia. Tässä kohtaa kylmyys ja väsymys muistuttivat itsestään ensimmäisen kerran. Jalat eivät olleet väsyneet, mutta kylmän ilman hengittäminen alkoi vihloa keuhkoputkissa ja syke tuntui kohoavan turhan nopeasti. Jatkoin kuitenkin vielä, koska olo ei ollut millään tavalla paha. Vauhtia oli tosin pakko lisätä taas tauon jälkeen, ja siltä tieltä ei ollut enää paluuta. Vaatteeni olivat käyneet nihkeän kosteiksi ja hikisiksi. Jos hiljensin vauhtia, tuli vilu. Niinpä kolmas kierros taittui taas nopeammin kuin toinen, ja lopuksi otin vielä kunnon spurtin viimeisessä pitkässä ylämäessä. Koko reissuun kului toisin sanoen kolme tuntia ja vartin verran päälle.

Sunnuntaiaamuna keuhkoputkissa vihloi yhä, ja ehdin jo hieman huolestua. Olisinko onnistunut hankkimaan itselleni jouluksi kunnon bronkiitin?  Päivä kului jouluostoksilla, ja tällä kertaa saimme tulostakin aikaan. Olo ei muuttunut aamuisesta pahemmaksi, mutta päätin silti jättää illaksi suunnittelemani lenkin tekemättä.

Tänä aamuna vedin taas tossut jalkaan ja hölkkäisin tunnelmallisessa lumisateessa töihin. Iltapäivällä suunnistan rannan kautta kotiin. Tämä tarkoittaa, että 150 km:n tavoitteeseen on enää 25 km matkaa, ja aikaa käytettävissä ruhtinaalliset kaksi päivää.