Tänään oli aamulla väsy. Keskiviikon salitreeni ei ollut sinällään rankka, ja olin kulkenut työmatkatkin bussilla, mutta sen verran ottelu- ja liikkumisharjoituksissa paloi kaiketi energiaa, että ajelin aamulla polkupyörällä töihin. Pakkasin reppuun juoksuvermeet kotimatkaa varten.
Sää oli aamulla niin kaunis, että tietenkin heti sadan metrin jälkeen alkoi harmittaa moinen luovutus. Mutta tehty mikä tehty, ja kun nyt noudatan tätä uudistunutta treenifilosofiaani, ei paluuta ollut. Yksi periaate nimittäin on, että väsyneenä treenaaminen saa minun osaltani enemmälti jäädä. Tiedän jo, minkälaista on rehjustaa umpiuupuneena. Uskon vastaisuudessa pystyväni siten kohtaamaan väistämättömät heikkouden hetket esim ultrakisoissa hieman vahvempana. Ikää kun karttuu koko ajan, väsymyksen voittamisesta tulee entistä kovempi taistelu, etenkin, jos tuo väsymys on henkistä laatua. Ruumiilliseen väsymykseen pystyn vastaamaan kehoni suomissa rajoissa, mieli on arvaamattomampi vihulainen ja taistelukenttä laaja ja epämääräisen muotoinen.
Toinen viime päivinä pohtimani pulmasto on ollut juoksukunnon kehittäminen. On todettava, että juoksujalkani vaativat enemmän harjoitusta kuin tuon karkeapiirteisen ohjelmani sallimat lenkit. Niinpä päätin, että kesäkuussa toteutan ns. kesäkuuputken, käyttäen esikuvanani eräiden juoksutovereiden viime marraskuussa ideoimaa marrasputkea. Heidän sääntönsä olivat ankarat, joten niitä en ehkä pysty kaikilta osin noudattamaan. Oma ohjenuorani olkoon, että juostava on joka päivä, lenkin minimipituus on 15 minuuttia ja maksimia ei ole. Kävely lenkin aikana on sallittua tilanteen vaatiessa. Myös lenkkien määrä per päivä on avoin, mutta vähintään tietenkin tuo yksi pyrähdys. Näin uskon saavani jalat taas koulutetuiksi juoksupuuhiin paremmin kuin tyytymällä vain n. kolmeen lenkkiin viikossa, jotka ahneuksissani kuitenkin venyttäisin liian pitkiksi. Lisäksi uskon, että voin tällä keinoin laajentaa vauhtireserviäni maltillisella tavalla. Ja tietenkään en lähde lenkille, jos esim kuumeinen tauti iskee tms. Vähän on vielä myös kuunneltava lonkan viestejä. Ensi maanantaina alkaa tämä ruljanssi.
Näitä mietin hölkätessäni pitkästä aikaa Kaivopuiston rantoja pitkin. Lenkin ensimmäiset kaksi kilometriä olivat uskomattoman tahmeat tiukasti työpöydän ääressä kökötetyn päivän jälkeen. Niinpä pudotin vauhdin mummotasolle ja annoin jäsenten hiljakseen vertyä. Olin myös syönyt lounaaksi turhan kermaista keittoa. Mahani ei kovin hyvin siedä moisia herkkuja. Hölköttelin rantaa pitkin aina Sörnäisiin asti ja nousin siellä bussiin. Meno tuntui siinä vaiheessa tosi hyvältä, joten oli sopiva aika lopettaa. Näin kehoon jää jälki juoksemisen hyvistä fiiliksistä, joiden toivoo jatkuvan heti seuraavalla lenkillä, joka onneksi on edessä jo huomisaamuna.
Vielä koittaa päivä, jona juoksen kokonaan tuon keskustalenkkini, johon tämänpäiväinenkin osuus kuuluu.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.