Suuresta Leikkailusta tulee näinä päivinä kuluneeksi kaksi viikkoa. Päiväkirran määräämä sairausloma loppui eilen. Minulla ei ole mitään sairaan- tai terveydenhoitoon edes etäisesti liittyvää koulutusta tai asiantuntemusta, mutta ihan vaan perstuntumalta tulin siihen tulokseen, että paranemiseni ja sitä myöten työkykyni ovat olosuhteisiin nähden varsin heikoissa kantimissa. Niinpä kävin lääkärin vastaanotolla tutkituttamassa tilanteen, kuten päiväkirralla neuvottiin herkästi tekemään, jos tuntuu siltä, että työkyky ei annetun toipumisajan  kuluessa ole täysin palautunut.

Lääkäri kuunteli tarinani. Kuvailin nykytilannetta ja moninaisia, osin outojakin oireitani. Esitin hänelle epikriisin ja päiväkirran lääkärintodistuksen. Hän totesi, että sairauslomaa on nähtävästi tarvis määrätä lisää. Hän ei kuitenkaan materiaalista saanut heti täyttä selvyyttä siitä, mitä minulle oli lopultakaan tehty. En kyennyt sen paremmin kertomaan itsekään. Ilman tarkkaa tietoa operaation luonteesta olisi vaikeata tietää, mikä kuuluu normaaliin paranemisprosessiin ja mikä ei. Luonnollisesti hän myös pyysi saada tutkia alueen, jolla leikkaus oli tehty. Tein työtä käskettyä ja asettauduin sopiviin asemiin tutkimusta varten. 

En tiedä, oliko nuorelta vaikuttava lääkärini monesti nähnyt samanlaista kuin nyt, mutta hiljaiseksi hän meni.  Onko se ollut tuollainen samanlainen koko ajan? Vastasin, että käsitykseni mukaan on.

Itse asiassa tilanne on se, että haava on kooltaan, muodoltaan ja sijainniltaan sellainen, että siinä ei ole lainkaan tikkejä. Omien havaintojeni mukaan se on aivan kammottava ilmestys, todellinen hirviö. Se muuttaa muotoaan, väriään ja hajuaan päivittäin. En kestäisi katsoa sitä lainkaan, jollei olisi ihan pakko. Ainoa lohtuni on, että se jää vaatteiden alle piiloon. 

Lääkärin silmin tilanne oli ehkä nähtävissä maltillisemmin, mutta siitä huolimatta hän päätyi ottamaan puhelimitse yhteyden operaation suorittaneeseen kirurgiin. Lähinnä siltä kannalta, että onko ja minkälaista jatkohoitosuunnitelmaa olemassa. Epävarmaa oli myös, oliko kaikki diagnosoidut ongelmat leikkauksessa korjattu.

Muutamien puhelunsiirtojen jälkeen kirurgi saatiin puhelimen päähän. Hänen asenteensa oli aivan toinen. Ei mitään hätää, tilanne kuulostaa normaalilta. Kaikki oireiluni eivät todennäköisesti liity lainkaan tehtyyn toimenpiteeseen. Sairauslomaa tarvittaisiin kuitenkin lisää, jos paraneminen on ilmeisen verkkaista ja kipuja tms. oireita on. Seuranta-aika on noin kaksi kuukautta.  

Ihmettelin itsekseni sitä, että miksi tätä kaikkea ei minulle kerrottu jo sairaalassa. Toisaalta, on mahdollista, että kerrottiinkin, mutta  nukutusmömmöistä pöpperöisenä en kerta kaikkiaan kyennyt painamaan monimutkaisia asioita mieleeni. Toinen outo seikka on vain 10 päivän mittainen toipumisloma tämänkaltaisen arven jättävästä leikkauksesta. Toisaalta, Kelan sairauspäivärahojen omavastuuaika on juuri tuo 10 päivää. Tämä jättää potilaalle ja työnantajalleen lisää liikkumavaraa sen suhteen, miten sairauslomaa jatketaan tarpeen vaatiessa. Etenkin, kun paraneminen näyttäisi tapahtuvan varsin yksilölliseen tahtiin. 

Tärkeintä kuitenkin oli, että lääkärini sai kaipaamaansa tietoa. Hän ryhtyi kirjoittamaan lääkärintodistusta. Mainitsin, että viikonloppuun kestäväkään sairausloma ei olisi ongelma, koska työpaikalle on saatu kesäapua. Lääkäri katsoi minua ja totesi, että hän kirjoittaa tässä vaiheessa  a i n a k i n  kaksi viikkoa. Jaha, no, jos se on tarpeen. On se tarpeen hänen mielestään. Lisäksi hän antoi lähetteet erikoislääkärin konsultaatioon ja laboratoriokokeisiin sen poissulkemiseksi, etteivät muut oireeni liity leikkaukseen. Jos paraneminen ei edistyisi toivotulla tavalla, minun tulisi ottaa uudelleen yhteyttä lääkäriin. Kyllä, kyllä. On jossain määrin mahdollista, että sairauslomaa tarvitaan vielä sen jälkeen. Jaa, jaa.

Näin ollen hiljaiselo jatkuu heinäkuulle asti. Tavallaan tämä ei ole yllätys, eikä ihan kamala pettymys, koska osasin odottaa, että paraneminen ottaa oman aikansa. Sinällään omituista, että puhutaan sairaus l o m a s t a, koska lomaa tämä olemiseni ei minkäänlaisten lasien läpi katsottuna ole. Lepokin jää vaillinaiseksi, koska yöt ovat vaikeita, uni katkonaista. Kaikkein kovimmalle joutuvat muutoin terveen, liikkuvan ihmisen hermot, kun on elettävä neljännestehoilla. Toimintasäde on ajassa mitattuna noin puolitoista tuntia siinä tapauksessa, että suurin piirtein samassa ajassa ehtii takaisin käsisuihkun kantaman sisäpuolelle. Haavanhoitorupeamista ei voi lintsata.

Joka tapauksessa: lomaakin on vielä tiedossa, mutta milloin, se jää nähtäväksi. Toivon yhä, että pystyn viettämään edes osan siitä tossuja ulkoilutellen. Ja onhan sentään kesä.