Illansuussa, jälleen pienten nokosten jälkeen, hyppäsin tossuihini ja läksin matkaan.

Sää oli päivästä viilennyt, ja oli selkeästi yhä viilenemään päin. Keskiviikon huiputtelut tuntuivat jaloissa, joten aloitin hyvin rauhallisesti tarkoituksenani lisätä vauhtia reippaastikin loppua kohden. Olin syönyt ja juonut hyvin päivällä, joten en katsonut tarpeelliseksi sekoitella Puhteja tai maltoja, vaan otin mukaani kaksi pullollista vettä juomavyöhön. Nekin vain varmuuden vuoksi, eikä välttämättä vain juotavaksi vaan myös huuhteluvedeksi tarpeen vaatiessa. Viime iltalenkeillä olen havainnut, että lämpimän asfaltin päällä lentelee ötökkää jos jonkinlaista ja olen onnistunut pyydystämään silmilläni monta kookasta yksilöä. On varsin ikävää juosta kituva ötökkä silmässä.

Koska ilta oli jo pimenemässä, kiersin keskustalenkin vastapäivään eli Käpylästä jatkoin suoraan Pasilaan. Vakioreittini Messukeskuksen ohittava osa olikin rakennustyömaana, joten jouduin ylittämään junaradan Länsi-Pasilan puolelle. Sieltä rullailin sitten Eläintarhaan ja Jäähallin ohi Nordenskiöldinkadulle.

Keskustassa on näköjään oikein miellyttävää juosta varhain perjantai-iltana. Liikennettä on vähän, koska ihmiset eivät ole vielä palanneet keskustaan. Päihtyneitä toikkaroitsijoita on niinikään vähemmän kuin esimerkiksi lauantaiaamuisin. Nordenskiöldinkadun apteekin edessä ei ollut edes yhtään narkomaania. Mechelininkadun kanjonissa oli epätavallisen raikas ilma. Kaivopuistossa oli hiljaista ja runsaasti tilaa juosta, vain puolimatkan krouvissani eli Kompassi-kahvikioskilla oli joukko moottoripyöräilijöitä, jotka olivat pysähtyneet nauttimaan kupillisen kuumaa. Meri oli tyyni eikä tuullut juuri lainkaan, laskevan auringon puna ja tyynen meren harmaus hohtivat pehmeästi. Hölköttelin kaikessa rauhassa ja nautiskelin maiseman kauneudesta, haistelin meren ja syksyä kohti käyvän kaupungin tuoksuja. En voisi elää ilman merta. Todennäköisesti en milloinkaan muuta sisämaahan.

Pohjoisrantaan päästyäni rupesin lisäämään vauhtia hitaasti mutta tuntuvasti. Juoksin Sörnäisten rantatien varsin hyvää haipakkaa, ja tämä "vetoni" huipentui siihen pitkään ylämäkeen, joka johtaa Hämeentien ja Mäkelänkadun risteykseen. Juoksin koko mäen ylös asti, eikä tehnyt oikeastaan tiukkaakaan. Sen verran Paloheinässä rehkiminen on kai tuottanut hedelmää.

Mäkelänkadulla pidin vauhdin tasaisena, mutta Koskelantiellä innostuin taas kiihdyttelemään. Älkää kysykö min/km-vauhdeista, ei minulla ole aavistustakaan, mutta hengästyin sentään oikein huomattavasti. Samaa vauhtia pingoin sitten melkein kotiin asti, vasta viimeisessä, kotia lähinnä sijaitsevassa ylämäessä jouduin antautumaan hieman. Lähiristeyksessä jäin punaisiin valoihin, ja niiden jälkeen en enää viitsinyt juosta vaan kävelin viimeiset kymmenet metrit jäähdytelläkseni oloani.

Huolestuttavaa oli lenkillä se, että oikeassa jalassani tuntui kummia. Ensinnäkin polvessa vihloi, ja toiseksi nilkassa heti kehräsluun yläpuolella oli outoa turvotusta. Kotiin tultuani tutkin jalkaa. Poistin polven ympärille kietomani joustositeen. Ilmeisesti se oli ollut ongelmien syy. Mäkeä kiipeillessä siteestä oli ollut selkeää hyötyä, se tuki polvea, mutta tämän päivän pk-jolkotuksessa siteestä näytti olleen pelkästään haittaa. Siteen poiston jälkeen nilkan turvotus katosi pian, mutta polven vihlonta jatkui. Suihkutin sitä kylmällä vedellä, sivelin Zonia ja jäägeeliä. Saattaa olla, että joudun luopumaan tuplapitkiksestä ja tyytymään joko sauvakävelyyn tai vain lyhyeen, palauttavaan lenkkiin huomenna. Mutta se selviää aamulla.