Keli oli vähintäänkin haastava tänään. Tuuli lujaa ja satoi. Vesi syöksyi vaakasuoraan kuin neulanterävinä  kiteinä kasvoille ja vastatuuleen mennessä puuskat olivat ajoittain niin voimakkaita että vauhtini pysähtyi kokonaan. Wau!!

Olin pukeutunut liian heppoisasti, mikä riisti osan rankan sään tuottamasta nautinnosta. Rankkuus ei haittaa jos sitä vastaan voi suojautua. Kerrastoni on laadukas, mutta kun juoksutakki kastui läpimäräksi ja vastatuuli painoi sen suoraan vasten kerrastoa ja siten myös ihoa, tuli kylmä. Windstopper-trikoot sen sijaan kestivät myräkän. Ne eivät kastuttuaankaan päästäneet kylmää sadetta lävitseen.

Muuten lenkki oli tervetullutta vaihtelua perusnylkytykseen. Olen suorastaan kaivannut kunnon myrskyjuoksua. En tarkkaan tiedä tai osaa perustella mikä myrskyssä ulkoilemisessa kiehtoo, vaikka eihän sitä tavallinen pehmeähkö naisihminen missään tunne itseään yhtä voimakkaaksi ja rohkeaksi kuin puskiessaan eteenpäin vasten tuulta ja tuiverrusta. Täytyy myöntää, että pari kertaa minua suorastaan nauratti kun taistelin päästäkseni eteenpäin. Aika älyvapaata touhuahan tuo rankkasateessa juoksu on. Mutta sallittakoon huviksi naisihmiselle, joka kaipaa suuria mutta kohtuullisen turvallisia haasteita elämäänsä. Tämän päivän haasteeksi riitti tunti ja neljäkymmentä minuuttia myrskyssä etenemistä juosten. Alamäet kävelin.

Jälkeenpäin lämpimän suihkun alla seisoessani ja (kenties pysyvästi?) kananlihalle noussutta ihoa ihmetellessäni pohdin mitä oikein olin ajatellut ulkona mennessäni. Minulla oli tunne, että olin saanut varsin hyviä ideoita ja tehnyt huimaakin huimempia johtopäätöksiä, mutten enää muistanut edes yhtä niistä. Luonnonvalinta on armoton. Joidenkin ajatusten tehtäväksi jää, olkootpa miten loistavia tahansa, pelkkä olemassaolo. Ne ovat kuin jotkut hyönteiset tuolla luonnossa, elävät vain hetken jatkaakseen sukua, ja uudet yksilöt elävät vain hetken jatkaakseen sukua....  Ne auttavat ihmisen läpi jostakin, yhden luota toisen luokse, startista maaliin, mitä vain. Ja sen jälkeen ne jättävät ihmisen. Kukaan ei tiedä mitä niille sen jälkeen tapahtuu. Ehkä ne kuivuvat ja kuolevat ja putoavat pois kuin syksyn lehdet. Tai sitten ne uudistuvat, syntyvät aina uudelleen, kuten elämällä on tapana.