Ei ollut bursiittia. Eikä ollut kulumaa. Oli aluillaan oleva rasitusmurtuma, tai tässä vaiheessa ainakin kiusallisen vahva epäily moisesta. Magneettikuvauksessa diagnoosi selviää lopullisesti, todennäköisimmin vielä ennen joulua mikäli saan huomenna ajan heti alkuviikoksi.

Ensiavuksi sain tulehduskipulääkekuurin sekä kaksi vahvaa "avustajaa", eli nuo kyynärsauvat, jotka nyt auliin ja auttavaisen näköisinä nojailevat tuolinselkämykseeni. Olipa mummomainen olo kun nilkutin niiden kanssa kotiin lääkäristä. Etenkin, kun mukanani oli vielä tähän asti käyttämäni teleskooppikävelysauvasta inspiroitu tukikeppi, joka jo ehti saada ystävättäriltäni lempinimen "Mies". Täpötäydessä ratikassa syntyi hauska sekaannus kun änkesin kyytiin kolmine keppeineni. Ne myös kolisivat kivasti kaarteissa.

Lepo on ainoa hoitokeino. Paraneminen on sitä hitaampaa, mitä vähemmän maltan olla aloillani. Korvaavia treenejä saan tehdä, ja treenien teho saa olla sitä luokkaa, että kipua ei saa tuntua yhtään. Tällä hetkellä paras korvaava harjoitus on siten paikallaan kököttäminen, koska vain silloin jalka on kivuton. Parin viikon päästä voin ehkä jo kuntopyöräillä tai vesijuosta, edelleen tekemisen täytyy  olla täysin kivutonta.

II Endurance 24 h -juoksuun osallistumiseni peruutin juuri äsken. Lääkäri ei voinut missään tapauksessa suositella, että lähtisin niin rankkaan suoritukseen vielä tammikuun lopulla. Bornholmin reissun yllä lepää optimistinen kysymysmerkki, mutta tilanteet kehittyvät omalla painollaan ja etenen tuon raajani ehdoilla.

Toivotan kaikille blogini lukijoille sekä kanssajuoksijoille oikein hyviä joulunpyhiä sekä esitän kiitokset kuluneesta vuodesta kaikilla mausteilla sekä toivotan vähintään yhtä onnistunutta ensi vuotta! Kaappimaratoonari vetäytyy märehtimään kohtaloaan glögilasillisen ääressä ja palaa raportoimaan heti kun jotain uutta raportoitavaa on, todennäköisesti vasta vuodenvaihteen jälkeen.