Taas päästiin radalle. Varovainen aloitus oli tarpeen, ja koska kelikin oli aika pöperöinen, pk-vauhtinen T0 sai riittää. Siinä oli taas ihan riittävästi Mombasa-menoa.
Havaitsin muuten, ja surkea juoksualusta vain vahvisti käsitystäni, että lenkkitossuni alkavat tosiaan olla loppuun juostut. Ne eivät enää tue eivätkä vaimenna iskuja samoin kuin parhaina päivinään. Kihelmöinti oikeassa kantapäässäni lienee seurausta siitä. Kampin keskukseen on tietääkseni tulossa eräs suosimani urheilujalkineliike. Saa nähdä kuinka usein kykenen kävelemään liikkeen ohi ilman heräteostoksia. Siellä saattaa olla myös askelklinikka.
Onko se tämä ikä vai mikä kun tuntuu että juoksutuntuma heikkenee huomattavasti jo parissa viikossa. Aloitus oli tosi tahmea, asiaan vaikutti mitä todennäköisimmin myös, että olin popsinut ison lautasellisen bataattikeittoa vain pari tuntia ennen lenkkiä. Mutta ensimmäisen puolen tunnin jälkeen alkoi jo juoksujalka vilkahtaa ja sain jonkinlaista tehoa askeleisiin. Sykkeitä oli aivan turha vahtia, ne kihahtivat hattuun heti alusta lähtien.
Nuhaa tiristi nenästä vielä aika runsaasti, mutta keuhkoputket olivat aivan normaalilla tavalla auki eikä tuntunut mitään vihlontaa eikä kipua. Eli terveen kirjoissa tässä ollaan.
Tänään tiistaina huilintaa. Keskiviikkona jatketaan harjoituksia.
6.3.2006
exe.time: 1.11/T0
ave: 148
kcal/fat: 538/40
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.