Väsytti ja ketutti, työpäivä oli taas pinnanvenytystä parhaimmillaan. Ajattelin ensin että en lähde lenkille ollenkaan, mutta sitten tulin taas toisiin ajatuksiin. Kokemus on osoittanut, että olo on lenkin jälkeen aina erilainen kuin ennen lenkkiä. Onko se sitten parempi vai huonompi, on kokonaan toinen juttu.

No olihan tuotakin taas kokeiltava. Ei muuta kuin tossut jalkaan, pienet verryttelyt ja menoksi. Viikon vauhdit on otettu, joten läksin T1:lle tällä uudella entistä vain  hiukan kipakammalla pk-askelella. Minuutit jääkööt tällä kertaa entisiksi, tiellä oli yhä runsaasti pöperöä. Tuuliolosuhteista oli jälleen kerran vaikeata saada täyttä selvyyttä, joten myötäpäivään kierto näytti oikealta suunnalta. Lisäksi ajattelin, että reitin alkupuolen pienissä ylämäissä saan veret heti kunnolla kiertämään.

Ensimmäinen puoli tuntia menikin oikein mukavasti, syke pysytteli mäkien jälkeen 140:n alapuolella. Mutta sitten jouduin huomaamaan, ettei kaikki kireys jäänyt ylämäkiin vaan korvien välissä kihisi yhä, asiat kiersivät vastapäivään kun minä myötäpäivään. Ei siinä auttanut edes harras gospel-musiikki. Lisäksi minua alkoi palella, ihmeellistä sinänsä, taisi olla ensimmäinen kerta juostessa tänä talvena. Niinpä kiihdytin vähän vauhtia. Se osoittautui ihan oikeaksi päätökseksi mielentilan kannalta. Maisema vaihtui nopeammin ja tunsin todella tekeväni jotakin. 

Reagoin tietynlaiseen stressiin lamaantumalla ja menettämällä aloitekykyni, tunteella siitä etten voi vaikuttaa siihen mitä minulle tapahtuu. Nämä ovat minulle vieraita ja pelottavia tunteita. Joudun vielä tekemään paljon työtä niistä yli päästäkseni. Ne on purettava johonkin toimintaan, jotten säilöisi niitä sisuksiini ja kasvattaisi niistä aikapommia, joka kuitenkin räjähtää taas kerran väärällä hetkellä.

Stressaantunutta oloa lisää myös sinänsä huvittava yksityiskohta. Oravaperhe on ilmeisesti muuttanut alivuokralaisiksi kotitalomme välikaton suojiin. Ne pitävät aivan hirveää showta kaiken yötä, tietenkin juuri makuuhuoneemme yläpuolella. Muutamana yönä olen herännyt meteliin ja muutenkin huonounisena minulla kestää sitten pari tuntia ennen kuin pääsen taas uneen. Mietinnässä on nyt jokin rauhanomainen keino häätää ne, mutta toisaalta taas, häipyväthän ne sieltä ajan kanssa kun poikaset kasvavat.

Lenkki sujui sitten ihan reipasta vauhtia loppuun asti, viimeisessä pitkässä ylämäessä pidin tasaisen tappavaa tahtia, niin että syke nousi yli 160:n.

Että tällaista. Illemmalla olikin taas ihan lempeä olo. On se vaan niin mukavaa tämä juokseminen.

 

15.2.2006

exe.time: 1.29

ave: 146

kcal/fat: 659/45