Nastalenkkarit rapisivat iloisesti asfalttiin (ja paikoitellen myös jäähän) kun juoksin illan lenkkiä. Juostessani näin sieluni silmin, kuinka nastat yksi kerrallaan irtoaisivat kenkieni pohjista ja niistä muodostuisi muissa lenkkeilijöissä hilpeyttä herättävä vana jälkeeni. Ainakin löytäisin kotiin jos eksyisin!

Harmittelin mennessäni turhaa varovaisuuttani. Hyvin olisi Tapanilan isommilla väylillä, joita pitkin lenkkini tänään kulki, pärjännyt tavallisilla lenkkareilla. No, eipähän todellakaan tarvinnut pelätä kaatumista.

Juoksin noin yhdeksän kilometrin lenkin. Pukinmäenkaarella ja Vanhan Tuusulantien suoralla irrottelin hieman ja annoin sykkeen nousta vapaasti. Muuten etenin tavallista rauhallista lenkkivauhtia. Aika helposti pääsin taas tuon 170:n tuntumaan molemmilla vetäisyillä. Olisin voinut vielä kiristää tahtia, mutta huomenna olen menossa Pohjoisrantaan hölkkimään Hassen maratoonia ja tahdoin säästää jalkoja sitä varten. Hienosti sain kuitenkin karstoja poltetuksi tänään. Lopussa hölkkäsin ihan hiljaa viimeiset kolmisensataa metriä.

Sykkeet olivat 149/169 ja aikaa kului liikennevaloissa seisoskeluineen ja loppujäähdyttelyineen 57 minuuttia.