Tanskassa, Bornholmin saarella Rönnen kylässä on eilen perjantaina puolilta päivin käynnistynyt 48-24-6 -tunnin juoksukisa. Pitkissä kisoissa on mukana myös suomalaisia osanottajia. 

Piakkoin on ensimmäinen vuorokausi takana 48 tunnin kisan menijöille, ja heidän sijoituksensa näyttävät erinomaisilta. Juha Jumisko (157.696 km) on kokonaiskisassa kolmantena tällä tietoa, Ari Päivinen (154.624 km) kuudentena ja Hanna Vauhkonen (146.432 km) kahdeksantena. Hanna myös johtaa naisten kisaa. Hänen kannoillaan on Saksan Barbara Becker, 140.288. Muut naiset ovat tässä vaiheessa hieman jääneet, joten on mahdollista, että naisten kisan voitosta kamppailevat Hanna ja Barbara. Vielä on kuitenkin aikaista sanoa mitään lopputuloksista. Kokonaiskisaa johtaa Stefan Lindvall 193.536 km:n kertymällään.

Parin tunnin kuluttua starttaa 24 tunnin kisa, jonka suomalaiset osallistujat ovat Pertti ja Tarja Eho. Pertti juoksi viime vuonna Bornholmissa reilusti yli 200 km, ja kisapaikalta saatujen viestien mukaan fiilikset ovat hänellä hyvät, joten menestystä lienee odotettavissa.

Tsemppiä kaikille jotka rataa kiertävät pyökkimetsässä!

Joudun poistumaan kisastudiosta muutamaksi tunniksi, mutta palaan blogille uutisten kera myöhemmin illalla.

 

Lisäystä maanantai-aamuna:

Heh, vähän venähti tuo poistuminen, mutta kisa taisi viedä mukanaan ja oli siinä erinäisiä sattumuksiakin. Kisa päättyi onnellisesti klo 13 Suomen aikaa eilen sunnuntaina ja 48 h- kisan 10 parasta näkyvät tässä:

 

Edit: eli nuo aiemmat tulokset eivät olleetkaan lopulliset, vaan ne löytyvät täältä 

Kaikki suomalaiset päätyivät siis viiden parhaan joukkoon. Hanna voitti naisten sarjan ja teki uuden SE:n tuolla tuloksellaan, samoin kuin Juha miesten puolella. Lämpimät onnittelut ja isot halaukset Juhalle, Arille ja Hannalle vielä kerran! Oli ilo seurata kisaa.

24 h- juoksun puolella Tarja ja Pertti Eho suoriutuivat kisasta siten, että Tarja teki uuden ennätyksensä 141.312 km sijoittuen naisten kisan viidenneksi. Pertillä oli epäonnea matkassa, pahat jalkaongelmat haittasivat suoritusta niin paljon, että matkantekoa ei ollut järkeä jatkaa. Lämpimät onnittelut Tarjalle ja sympatiat Pertsalle! 24 h-kisan voittajat olivat miesten puolella Lars Skytte Christoffersen tuloksellaan 229.376 km ja naisten kisassa Mette Pilgaard eteni 185.344 km vuorokauden aikana.

Omat liikunnat eivät sujuneet ihan suunnitelmien mukaan. Lauantaina vietin tiukkatahtisen nelituntisen salilla tehotekniikkatreenien merkeissä. Siellä käytiin läpi kaikki oman vyöasteen tekniikat, potkut ja lyönnit. Oppia tuli runsain mitoin, mutta neljä tuntia kaatuilua ja kaatamisia, ylöskömpimistä, potkimista ja huitomista väsyttivät ja jumittivat tämän jo ennestään väsyneen kropan raadon niin, että possujen kevätretkestä en olisi ehkä kunnialla selviytynyt. Säätiedotuskin lupasi sateita ja tuulta. Tarkoituksemme oli ollut siirtyä jalkaisin Luukista Helsinkiin. Lisäksi henkinen vire oli eräiden hiljattaisten siviilipuolen uutisten takia kohtuullisen huono. Sunnuntai osoittautui mitäpä muuta kuin loistavan kauniiksi päiväksi, joka kuitenkin kului enimmäkseen kotona lepäillessä. Sen verran urheilin, että iltapäivällä tuijottelimme poikien kanssa televisiosta upean saksalaisen sotaelokuvan "Das Boot".