Tuleva viikonloppu on siis pyhitetty määräpainotteiselle juoksentelulle.
Aloitin kilometrien keruun jo eilen illalla hölkkäilemällä ikään kuin lämmittelyksi Tapanila-Malmin lentokenttä -lenkkini. Sillä on mittaa n. 15,5 km.
Tänään ei ole kovin houkutteleva sää, mutta silti aion illan ratoksi viettää kolmisen tuntia Helsingin kaduilla ja kiertää keskustalenkkini määräviikonlopun varsinaiseksi aloitukseksi. Lauantaina hölkätään Hassen maratoonilla, ja sunnuntaina on tiedossa kotirataultrailua hyvässä seurassa. Yökotiradalta tutut kolme possua alkavat lähestymiskiidon kohti kotonani sijaitsevaa päähuoltopistettä jostain Espoon perukoilta.
Jos kaikki sujuu niin kuin pitää, kilometrejä kertyy kelpo nivaska. Mutta näistä seikkailuista lisää sitten kun on mitä kertoa.
Toivotan oikein hyvää kotirataultraviikonloppua ja mahdollisimman suotuisia säitä kaikille juoksijatovereille, jotka moiseen hullutukseen olette ryhtymässä, ja kärsivällisyyttä teille, jotka jäätte odottamaan raportteja. Näillä näkymin laadin puolestani yhteenvedon viikonlopun riennoista aikaisintaan sunnuntai-iltana.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.