Viikko kesämökillä on kulunut hujauksessa. Kuten mediassa on jo kyllin monta kertaa todettu, tämä kesä on ollut säiden puolesta hyytävän huono. En ole suuri helteen ystävä, mutta poutakelillä kaikenlainen harrastaminen on niin paljon mukavampaa kuin alituisessa sateessa. 

Kaiken lisäksi joidenkin tietojen mukaan Suomi, Ruotsi ja Norja olivat kesäkuussa (napa-alueet poislukien) maailman kylmimpiä kolkkia. 

Mutta säästä valittaminen ei vie asioita eteenpäin, vaikka helpottaakin kurjien lomakelien tuottamaa pettymystä. 

Valitankin sen sijaan terveydentilastani. 

Ympäristönvaihdos kaupungista metsämökkiin on tehnyt ainakin henkisellä tasolla hyvää, vaikka keuhkoputkentulehdus ei ole osoittanut täysin tyydyttäviä paranemisen merkkejä. Neljä viikkoa kärsimystä on nyt takana. Jonakin päivänä on jopa hyvä olo, mutta seuraavana voi olla jotain aivan muuta.

Vahva antibioottikuuri ja kortisonikuuri tulivat ja menivät ja jättivät jälkeensä täysin tärähtäneeseen tilaan ajautuneen kropan, joka kapinoi - närästää, korventaa, turvottaa - yötä päivää. Närästyslääkkeiden ja Precosan avulla tilanne on vähitellen saatu suurimmaksi osaksi hallintaan. On mieletöntä, että ihmisen on syötävä lääkkeitä, jotta selviytyisi lääkkeiden tuottamista ongelmista. Itse tauti sen kuin porskuttaa.

Pahinta on ahdistava yskä. Nähtävästi keho pyrkii eroon keuhkoputket tukkivasta limasta niin kovalla voimalla, ettei itsekään oikein kestä kaikkea ryskintää. Näin paljon verenmakua en ole saanut maistaa kertaakaan koko juoksu-urani aikana. Enkä ole juossut metriäkään. 

Pari pientä kävelylenkkiä olen kuitenkin onnistunut tekemään ja nauttimaan koleudesta huolimatta upeana hehkuvasta luonnosta. Kaikkea kauneutta ei ole mahdollista tallentaa, mutta joitain yrityksiä olen silti tehnyt. 

IMG_3721.jpgIMG_3728.jpgIMG_3734.jpgIMG_3743.jpgIMG_3750.jpgIMG_3754.jpgIMG_3799.jpgIMG_3803.jpg

IMG_3756.jpgIMG_3774.jpgIMG_3777.jpgIMG_3780.jpg

IMG_3832.jpg

 

Yksi luonnonilmiö, josta jaksan aina innostua, on hämähäkkien arkkitehtuuri. Viime kesänä vouhotin muurahaispesistä. Tänä kesänä vuorossa ovat hämähäkkien seittirakennelmat. 

Niitä on tavattoman vaikeata kuvata, koska ne saattavat olla hyvin pieniä, ulottua moneen suuntaan tai olla muodoltaan todella vaikeaselkoisia. Sääolosuhteiden täytyy olla ihanteelliset, jotta valo voisi taittua silkkisissä, läpikuultavissa seiteissä ja tuoda niiden taianomaisen hohdon esiin. Joskus on mentävä aivan maan pinnan tasolle, taivuttava luonnottomiin asentoihin ja hikikarpalot otsalta valuen yritettävä saada vapisevat ja epävarmat kätensä pysymään vakaina edes sen hetken, kun kuvan nappaaminen vaatii. Tässä muutama yritelmä lähipäiviltä. Seitit on luotu ensimmäisessä kuvassa näkyvän mustikkamättään alueelle. 

IMG_3808.jpgIMG_3818.jpgIMG_3819.jpgIMG_3824.jpgIMG_3825.jpgIMG_3830.jpg

Iltaisin takkatulen ääressä on ollut mukava lueskella ja mietiskellä yhtä sun toista. Muistella, analysoida, kerrata, märehtiä. Elää uudelleen tärkeitä loiston ja kadotuksen hetkiä. Ja tietenkin myös pohtia, missä on mennyt pieleen, mitä olisi voinut tehdä toisin, mitä joutuu nyt katumaan, tehtyä tai tekemätöntä, ja mitä ei tänä päivänäkään tekisi toisin. Mitä on voinut oppia, mitä ei edes vuosien jälkeen voi hyväksyä virheeksi. 

Takkatuli onkin yksi viileän kesän hyvistä puolista. Parina kuluneena kesänä ei tulen sytyttäminen olisi tullut mieleenkään, mutta nyt  kaikenlaista jätettä on viskattu takkaan ja poltettu tuhkaksi jo melkoinen määrä.

Viime vuosina olen valinnut kesälukemiseksi jonkun historiallisen henkilökuvan.

Tänä kesänä olen ottanut jo toistamiseen työn alle erään ihmiskunnan historian suurimmista neroista, kaikkien aikojen renessanssi-ihmisen, Leonardo da Vincin työpäiväkirjat. Wikipedian mukaan Leonardo da Vinci (1452 - 1519) oli "italialainen tieteilijä, matemaatikko, insinööri, keksijä, anatomi, taidemaalari, kuvanveistäjä, arkkitehti, kasvitieteilijä, muusikko ja kirjailija". Näin laajasti oppinut ja pätevöitynyt ihminen kuitenkin kuvaa itseään sanoilla "omo sanza lettere", mies vailla kirjasivistystä. 

Teoksessa "Leonardo da Vinci - Työpäiväkirjat" (koonnut ja suomentanut Laura Lahdensuu) Leonardo pohtii työpäiväkirjojensa kautta ihmistä, luontoa, tiedettä ja tekniikkaa.

Hän pohtii ihmiskehon rakennetta ja toimintaa muun muassa näin:

"Jos joku haluaa nähdä, kuinka sielu asuu ruumiissa, kiinnittäköön huomiota siihen, kuinka tuo ruumis käyttää jokapäiväistä asumustaan: toisin sanoen jos ruumis on vailla järjestystä ja hämmennyksen vallassa, sitä pitää tuossa sekasorron tilassa sen oma sielu."