Tätä elämää.
Torstai-ilta meni sateessa seisoskellessa fudiskentän laidalla. Perjantaina juoksin sateessa töistä kotiin pidennettyä reittiä rannan kautta. Oikeassa pohkeessa juili ikävästi osan matkaa. Polvioireilu tuntui "pudonneen" sinne.
Arvattavasti viikon sadekiintiö tuntui jo perjantai-iltana täydeltä, mutta siitä huolimatta rupesin pohtimaan lauantain Paloheinämaratonille osallistumista, vaikka luvassa oli (vielä tuolloin) mitäs muuta kuin sadekeliä. Laitoin Andersille ilmonkin vetämään, tosin pienellä varauksella. Pohkeen tilanne arvelutti, ja lisäksi toisessa jalkapöydässä tuntui outoa kirvelyä.
Melkein heti sähköpostin lähdettyä kuitenkin muistin, että maanantaiaamuna olisi mentävä työterveysasemalle laboratoriokokeisiin. Työterveyshoitajan tietoon on jossain vaihessa tullut harrastusteni laatu, ja kokeet siirrettiin jo kertaalleen kauemmaksi Ponnenjärven reissusta, jottei tulisi omituisia tuloksia ainakaan ylenpalttisen rasituksen vuoksi. Niinpä tuli mieleeni, että maratonia ei ennen noita näytteitä kannattaisi ehkä juosta. Säätiedotus lupaili kuitenkin parempaa keliä, joten ajattelin, että ehkä sitten puolikkaalle edes. Laitoin kellon soimaan aamulla.
Lauantaiaamuna heräsin säpsähtäen kello puoli yksitoista. Sykemittarini herätyskello on ohjelmoitu herättämään vain maanantaista perjantaihin. Muu perhe palloili hereillä, mutta kukaan ei ollut herättänyt minua, kun kuulemma nukuin niin makeasti. Paloheinään en enää ehtisi, mutta mikä estäisi lähtemästä sitten omin päin juoksuretkelle. Sää oli ennakkotiedoista poiketen mitä kaunein juuri sillä hetkellä. Kävi kuitenkin ilmi, että koska kerran olin kotona, minua tarvittaisiin perheasioissa, mm. ostosretkellä. Niinpä lenkki siirtyi iltapäivään. Itiksessä sorruin tietenkin syömään muhkean aterian kiinalaista herkkuruokaa ja päälle vielä donitsin.
Ostosretkeltä palattua tein muutaman siivouspuuhan ja puin sitten lenkkivaatteet ylleni. Lähdin lähimetsään, koska sää näytti vaihteeksi sateiselta. Kiinalainen ateria ja donitsi painoivat vatsassa niin, että tuntui etten saanut henkeä. Lisäksi pohje alkoi kapinoida oikein kunnolla, joka ikisellä askeleella. Kipu tuntuu syvällä pohjelihaksen uumenissa ja sen lisäksi ulkosyrjällä. Tuntemus luo mielikuvan, että jossain lihasten välissä olisi karkeajakoista, raapivaa hiekkaa. Muistan kärsineeni samanlaisesta lihasvaivasta pari vuotta sitten syksyllä, tosin silloin uhrina oli vasen jalka. Paraneminen kesti 3-4 viikkoa. Vaivaisen kolmen kierroksen jälkeen nilkutin kotiin ja aloitin hoitotoimenpiteet kylmän vesisuihkun ja Voltarenin avulla. Illemmalla painelin pohjetta vielä kossupullokylmäkallella pahimpaan tuskaan.
Tänään olimme perheen kanssa kävelyllä ja pohje kesti sen varsin hyvin. Kossupullokylmäkallella on tosin ollut ja on käyttöä tämän illan aikana. Sinänsä on kuitenkin lupaavaa, että pohje kestää kävelyä. Voin ensi viikolla vaihtaa juoksut kävelyyn ja käydä kuntonyrkkeilyssä sen lisäksi. Juoksun aiheuttama tärinä tuntuu olevan pahasta. Vasen jalkapöytä oikeni vähäsen pienellä venyttelyllä ja kylmäkäsittelyllä.
Jotta viikonloppu kaikkine käänteineen olisi täydellinen, totesin juuri äsken, etten voikaan huomisaamuna mennä laboratorioon. Läsnäoloani vaaditaan nimittäin työpaikalla. Niinpä veri- ym. näytteet voidaan ottaa aikaisintaan keskiviikkona, ja tuloksia pääsen kuulemaan herra ties milloin, ehkä vasta Bornholmin reissun jälkeen. Ehkä näin onkin toisaalta parempi, meikäläisen tuurilla.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.