Hermot kestivät lepoa hölkkäilyistä noin viikon. Sinä aikana jalat kuntoutuivat yllättävän hyvin ja nopeasti, joten ei auttanut muu kuin tehdä testilenkki. Sehän sujui kerrassaan hienosti hölkkä-kävely -tyylillä. Tietenkin hötkyilin heti seuraavana päivänä uudelleen ja tein tunnin hölkkälenkin innostuksissani melko reipasta vauhtia - vain pudotakseni kantapäät edellä maan pinnalle ja tietenkin kallioiseen kohtaan. 

Lihaskuntohaasteestakaan ei tahtonut tulla mitään, kumma kyllä. Vatsalihas- ja punnerrusliikkeissä ja jopa lankutuksessa kannat kipeytyivät, samoin kuin viime viikon bonusliikkeissä, jotka olivat tietenkin burpeitä. En rehellisesti sanoen oikein ymmärrä, miten on edes mahdollista, että kantapäissä nuo liikkeet tuntuisivat, mutta niin vain kävi. Yritin silti tehdä liikkeitä päivittäin, kunnes viikonloppuna katsoin parhaaksi kerätä päivän verran rästejä. Saattaa olla, että muu päivittäinen liikkuminen ja siinä kantapäihin kohdistuva paine lisäsi kokonaisrasitusta juuri sen verran, että jonkun monimutkaisen ketjureaktion kautta ne joutuivat koville.

Korvaavan treenin tarve on siis ollut ilmeinen. Kotona portaikon alla on pölyttynyt muutama vuosi sitten hankkimani kuntopyörä. Vedin sen esiin piilostaan, puhalsin pahimmat villakoirat pois ja suoritin pienen koeajon. Vempele toimi moitteettomasti ja niin ollen pääsi välittömästi olohuoneeseen ja tietenkin paraatipaikalle. Siinä on magneettivastus, joten huristeluni ei pahemmin häiritse vaikkapa television katselua, musiikin kuuntelua, lueskelua, läpänheittoa tai muutakaan olohuonepuuhastelua. Kuntopyörällä ajeluhan on tunnetusti eräs maailman tylsimmistä liikuntalajeista, joten ainakin televisio on ahkeralle peffanpuuduttajalle korvaamaton viihdyke. 

Päivittäinen kuntopyöräily ja lihaskuntoilu vastuksilla ja ilman, yhdistettynä viikottaisiin siivous- ja keväisiin pihatyöurakoihin ovat nyt sitten toimineet niin hyvin, että tänään uskaltauduin uudelleen kokeilemaan onneani lenkkitossut jalassa. Lähdin työpäivän jälkeen vanhalle kunnon T-lenkille, jota supistin sen verran, että siitä tuli noin tunnin mittainen. Vauhti oli äärimmäisen kevyttä ja kuulostelin jalkojen tilannetta tarkkaavaisesti. Olin valmistautunut siirtymään kävelyyn heti, jos kovaa kipua ilmenisi, kuten näin kesäisillä keleillä voi onneksi paleltumatta tehdä. Matka taittui kuitenkin helposti ja mallikkaasti, ikään kuin en olisi mitään taukoa koskaan pitänytkään. Lenkin jälkeen jalat olivat terveen tuntuiset, eikä nytkään, kun jo muutama tunti on kotiinpaluusta vierähtänyt, ole mitään hälyttävää jomotusta tai muuta oiretta havaittavissa. 

Niinpä olen mietiskellyt, että jospa nyt jonkin aikaa, viikon tai pari, etenisin sellaista tahtia, että joka toinen päivä hölkkään ja joka toisena päivänä kuntopyöräilen, ja kaiken päälle teen päivittäiset lihaskuntoliikkeet, joiden vastus kasvaa määrien mukana tasaisesti, Ehkä tällä tavoin pystyn ylläpitämään edes nykyisen kuntotason. Etenkin, kun enhän minä mihinkään kisoihinkaan ole kerran menossa, piru vieköön.