... ovat mielessä, mutteivät onneksi siinä mielessä kuin yleensä ajatellaan. 

Viime viikko hurahti monenlaisten kiireiden ja muuttovalmistelujen parissa. Kolmeen kertaan ennätin salillekin. Tiistaina boxing-voimailusessio oli jostain syystä melko tanakka (tai kehoni koki sen sellaisena), joten keskiviikkona yritin korjailla puupölkyiksi muuttunutta reisi/pers-osastoa puolen tunnin reippaalla kuntopyöräilyllä kevyellä vastuksella. Teho oli ilmeinen, mutta väärään suuntaan. Niinpä torstain kuntoboxing-tunnille lähdin hieman tutisevin askelin. Onneksi ohjelmassa ei ollut enempää kahvakuulien heiluttelua vaan ihan tavanomaista kokovartalopyörittelyä. Siinä tuoksinassa osa jalkoja kuormittavista kuonista haihtui ilmaan ja olo oli huomattavasti vetreämpi. Niinpä en epäröinyt perjantaina työpäivän jälkeen suunnistaa suoraan toimistolta treeneihin. Paikalle kokoontui vain pieni ryhmä, joten pääsimme mättämään oikein urakalla. Ohjelmassa oli pääasiassa peruslyöntejä, kun mukana oli tutustumistuntilaisia. Tervetullutta treeniä kaikin tavoin, välillä pääsevät nimittäin monenlaiset detaljit unohtumaan tekniikan osalta. 

Viikonloppuna kokeilin taas onneani kävelyn suhteen. Tein n. 6 kilometrin mittaisen rauhallisen lenkin huonosti aurattuja teitä pitkin. Lenkin jälkeen lonkka kipeytyi ja kuumottava, punahehkuinen tunne palasi. Tänään kipu on onneksi enimmäkseen poissa. Parempaa kohti mennään siis, metri metriltä, vaikka ahdistavan hitaasti. Lievitän paranemisen tuskaani käymällä tänään kokeilemassa ihan uutta lajia, nimittäin kuntokickboxingia. Saa nähdä onko lonkasta ilonpilaajaksi siinä puuhassa.