8.7.2006 vietettiin erään herrasmiehen 30-vuotismerkkipäivää juoksutapahtuman muodossa. Tapahtumapaikalle Espoon Leppävaaraan kokoontui parikymmentä juoksijaa, joita kolme oli naisia. Huoltojoukkoja oli myös saatu paikalle kiitettävän paljon. Lisäväriä tapahtumalle tuotti nimittäin paitsi tuo merkkipäivä, myös se, että matkaksi oli valittu 30 kilometriä, sekä se, että päivän sää oli vähintäänkin haastava: lämpöä oli liki 30 astetta. Tapahtumapaikka oli niinikään, tosin säänhaltijoiden oikusta, varsin vaativa. Vajaan kilometrin pituinen rata kiersi peltoaukealla, joten puiden tms. suomasta helpottavasta varjosta ei olisi tietoakaan. Korkeuseroja ei radalla sentään ollut kuin nimeksi.

Heti klo 13:n jälkeen, kun kaikki kynnelle kykenevät juoksijat ja huoltajat olivat saapuneet paikalle, me parikymmentä uskalikkoa asetuimme lähtöviivalle. Vetäydyin tapani mukaan letkan viimeiseksi, koska tiesin, että vauhtini olisi joukon hitain. Aurinko paahtoi kirkkaalta, pilvettömältä taivaalta, ja vain vieno tuuli puhalsi jännittyneille kasvoillemme. Tiedossa oli tuntien taivallus tulikuumalla radalla. Todnnäköisesti mistään tavanomaisista pitkän lenkin selviytymisstrategioista ei olisi sellaisenaan apua, vaan tilanteet saattaisivat muuttua arvaamattomalla tavalla.

Olin valmistautunut mielestäni hyvin huolellisesti. Tankkasin sekä ruokaa että juomaa, koska Forssasta olin tuonut mukanani sen opin, että kuumalla kelillä energiaa kuluu runsaasti. Turvauduin toistaiseksi parhaiksi havaitsemiini voimaruokiin: söin kahtena päivänä ennen juoksua kiitettäviä määriä suklaata, perunalastuja, keitettyä riisiä sekä broileria. Vältin kuitupitoisia ruokia. Join vettä, kivennäisvettä sekä uutena kokeiluna pilsnerin ja sitruunalla maustetun kivennäisveden sekoitusta (n. 50/50), joka tuntui tepsivän loistavasti. Juomasta saa sekä energiaa että nestettä, mutta alkoholia siinä ei ole lainkaan. Yritin lisäksi nukkua hyvin helteestä huolimatta, ja muutenkin lepäilin tavallista enemmän.

Lähtökäsky kajahti, ja matka alkoi. Nopeimmat, päivänsankari etunenässä, olivat hujauksessa jo radan puolivälissä ennen kuin itse ehdin päästä edes vauhtiin. Ennen pitkää juoksin yksinäni. Muut olivat menneet menojaan. Viisi ensimmäistä kierrosta olivatkin odotetusti osaltani äärimmäisen hidasta ja raskasta etenemistä. Tankkini oli piripinnassa. Sitten olo keveni ja helpottui. Vaihdoin huoltopisteessä lippalakin ja aurinkolasit valkoiseen huiviin, joka oli helppoa kastella ja joka suojasi päätä ja otsaa muttei aiheuttanut ahdistavaa oloa. En kerta kaikkiaan osaa juosta aurinkolasit silmilläni. Aurinko oli tässä vaiheessa päivää niin korkealla ettei se tuntunut pahemmin edes häikäisevän. Kuudennella kierroksella rupesin suunnitelmani mukaisesti kävelemään radan ainoan pienen ylämäen. Kävelyä tuli ehkä 10 - 15 metriä per kierros, ja aikaa siihen tuhrautui joitakin kymmeniä sekunteja, mutta ajattelin ettei muutaman minuutin viivästyksellä ollut kohdallani mitään merkitystä.

Keskityin etenemään rauhallista ja mahdollisimman tasaisesti kiihtyvää vauhtia. Tiesin, että vähitellen, jos elimistöni jostain syystä  tottuisi lämpöön ja rasitukseen, saattaisin tosiaan kyetä lisäämään vauhtiani. Näin arvelen myös käyneen. On myönnettävä, että niin hikistä ja raskasta oli juokseminen tuolla radalla tuona päivänä, että tähän mennessä osa muutenkin hatarista muistikuvista on jo hälvennyt. Niinpä myös tarkat väliajat ovat kadonneet mielestäni.

Noin matkan puolivälissä eli 15. kierroksen kohdalla sain kiinni yhden naisosanottajista. Juoksimme tovin yhtä matkaa, mutta kieltämättä hiukan epäurheilijamaisesti sanoin kanssajuoksijalleni, että juuri nyt minun ei ehkä pitäisi muuttaa vauhtiani vaan yrittää säilyttää hyvin tavoittamani rytmi, joten tiemme erkanivat. Muutaman kierroksen jälkeen huomasin toisen joutuneen keskeyttämään suorituksensa. Myös naisten sarjan kolmas urhea osanottaja oli katsonut parhaaksi jättää juoksun siltä erää, tosin en tiedä missä vaiheessa.

Jolkottelin kaikessa rauhassa ja mielestäni jatkuvasti hyvävoimaisena musiikin tahdissa eteenpäin. Juoksijoita kirmasi ohitseni. Väsymys painoi joidenkin askelissa, joihinkin ei kuumuudella tuntunut olevan mitään vaikutusta. Päivänsankari taisi ohittaa minut kymmenisen kertaa. Valelin päähäni, niskaani, käsivarsilleni ja jaloilleni kylmää vettä joka kierroksella huoltopisteessä, ja myös join joka kerta kun vähänkin siltä tuntui. Lyhyt rata oli siitä mukava että juotavaa oli saatavissa mielialojen mukaan, eikä ikään kuin varastoon tarvinnut juoda yhtään. Yritin olla ajattelematta jäljellä olevaa matkaa ja keskityin vain musiikkiin, juoksemiseen ja sisäiseen maailmaani. Muistaisinpa mitä kummaa oikein juostessani ajattelin. Olen nimittäin melko varma että sain joitakin kohtuullisen hyviä oivalluksia....

Sain 26. tai 27. kierroksen jälkeen juosta jonkin aikaa yksinäni toiseksi viimeiselle kierrokselle asti muiden saavuttua jo maaliin. Viimeisellä, eli 31. kierroksella osa huoltojoukoista liittyi mukaani "kunniakierrokselle", ja juoksimme sitten kaikki yhdessä maaliin. Mahtava idea, kenen lienee.

Oloni oli maaliintulon jälkeen yhä varsin hyvä. Tietenkin olin väsynyt ja hikinen, mutta mieliala oli korkealla. Olin iloinen siitä että huolelliset suunnitelmani olivat kerrankin toteutuneet. Aikatavoitteestani, jos sellaisesta voi tämäntapaisessa leikkimielisessä "kisassa" edes puhua, jäin vain muutamia minuutteja. Olin ajatellut että tuskin selviydyn urakasta alle kolmessa ja puolessa tunnissa, ja loppuajakseni taidettiin merkitä n. 3.37.

Tilaisuus loppui osaltani pian tämän jälkeen, koska minun oli kiirehdittävä eteenpäin. Jatkoin vielä samana iltana matkaani mökille.

Jälkikäteen ajatellen tuo koitos oli kaikkein älyttömin riento mihin olen ikinä ryhtynyt. Mutten kadu minuuttiakaan vaan lähtisin ilomielin heti uudelleen juoksemaan jos tarvis olisi. En kokenut mitään suurta kärsimystä, eikä kertaakaan tullut mieleen keskeyttää. Olen tyytyväinen suoritukseeni, se oli tasapainoinen ja luonteeni mukainen. Pidän tätä juoksua lähinnä arvokkaana kokemuksena vielä suurempia suunnitelmiani ajatellen....