Aiemmin ounastelin, josko joudun loma-aikana, kun perheen ajankäyttö ja päivärutiinit muuttuvat tyystin toisenlaisiksi, turvautumaan yöjuoksenteluun. Näin ei ole sentään käynyt, mutta kovin vaikeaksi on osoittautunut ns. normaalin lenkkirytmin ylläpito. Onneksi säät ovat suosineet lenkkeilijää, eli helteiden puuttuessa ovat esim. alkuiltapäivän tunnit olleet kerrassaan mainiota juoksuaikaa. Ja sateesta en ole koskaan ihmeemmin häiriötä ottanut.

Olen liikuskellut tähän päivään mennessä loman aikana (5.7. alkaen) yhteensä vajaat kuusitoista tuntia jaettuna eri mittaisiin ja -vauhtisiin retkiin. Teemana on ollut myös lihaskunto, eli olen tehnyt tuota aiemmin mainittua 20 + 20 + 20 x 3 -sarjaa eri sovelluksin suurin piirtein joka toinen päivä. Ja kun lomamaisemat ovat kohtalaiset mäkiset, jalat ovat erityisesti saaneet osakseen voimaharjoittelua.

Pisin lenkki oli loman alkajaisiksi tekemäni neljä- ja puolituntinen sauvakävely, ja lyhyin reilun puolen tunnin mittainen reipasvauhtinen juoksulenkki. Kahta lenkkiä päivässä en ole pystynyt järjestämään. Pisin juostu matka on ollut kolmisenkymmentä kilometriä. Noita kolmikymppisiä ehdin vielä tekemään muutaman ennen Masokistin Unelmaa.

Erityisesti on jäänyt mieleen "Metsälenkiksi" ristimäni kierros lomamaisemissa. Kyseessä on parin tunnin mittainen, metsässä ja kauniiden peltomaisemien lomassa kiertelevä reitti. Maasto on kumpuilevaa ja alusta vaihtelee asfaltista lähes polkumaiseen tiehen. Olen loman aikana kerran sauvakävellyt ja kerran juossut reitin. Juoksulenkin aikana kohtasin rypsipellon laidassa ketun. Saavuin kohtauspaikkaan hieman ylämäkeen, tien risteykseen, joka sijaitsi pellon laidassa. Kettu seisoi tien vierellä, keskittyneenä kai vaanimaan jotain, eikä ehkä siksi havainnut saapumistani heti. Itsekin kuvittelin silmänräpäyksen ajan, että edessäni seisoo koira, jolla on vain oudon villi ja samanaikaisesti terävä katse. Tuijotimme toisiamme muutamien sekuntien ajan, jona aikana tajusin, että  auringossa leiskuvan punaisen turkin reunustama naama kuuluu ovelalle ja nopealle eläimelle, jonka refleksit toimivat huomattavasti nopeammin kuin minun - kettu katosi keltaiseen peltoon kuin aave. Minä jäin hölmönä paikoilleni seisomaan. En ole koskaan aiemmin nähnyt kettua niin läheltä luonnossa.

Yhden lenkin aikana näin kun haukka pyydysti tien viereltä käärmeen. Juoksin eteenpäin, kun jostain ylhäältä kuului kahahdus, ja siinä samassa tien toisella puolella käärme kohosi korkeuksiin. Haukka oli napannut sen kynsiinsä, varsinaisen herkkuaterian. Käärmeitä on teiden varsilla loikoillut paljon, etenkin viileinä päivinä ne kaiketi hakeutuvat asfaltin lämpöön jos aurinko sattuu pilkahtamaan.

Huomenna lähden bussilla takaisin mökille. Lähetin tänään a-miehen mukana vesijuoksuvyön, ja aion täydentää juoksutreenejä hölkkäilemällä hitusen alle 20-asteisessa järvessä. Viime kesän kokemusten perusteella kolmen vartin vesijuoksut onnistuvat niissä lämpötiloissa lumpeenkukkien keskellä. Ja ehkä saan seurakseni uteliaan silkkiuikun tai härkälinnun, joka sukeltelee turvallisen välimatkan päässä nähdäkseen, mikä kumman neliraajainen kaskelotti sen kotijärveen on yhtäkkiä laskeutunut.