Kevyen viikon kevyen nousujohteisuuden mukainen kevyt T2 myötäpäivään sujui kevyesti.

Pukeuduin, koska en vähällä usko, muuten samalla tavoin kuin tiistaina paitsi että puin kerraston paidan päälle vielä lyhythihaisen hikipaidan, jonka toivoin pitävän kirpeän tuulen poissa iholta. Homma toimi yllättävän hyvin.

Läksin liikkeelle illlansuussa hämärän aikaan. Oli mainiota siinä hitaasti köpötellessä seurailla kuinka taivas hiljeni yötä varten. Maan päällä kauhea hyörinä ja hurina jatkui, mutta tähdet syttyivät korkeuksissaan ihan omia aikojaan.

Sykemittaria ei tarvittu tälläkään lenkillä. Pyrkimykseni oli kokeilla löytäisinkö aerobisen kynnyksen ilman mittaria ja mielestäni löysin. Pidin vauhdin juuri kynnyksen tuntumassa ja meno oli sopivan letkeätä ja kevyttä mutta silti vauhtia oli sen verran etteivät sauvakävelijät ihan päässeet ohi. :)

No Pukinmäenkaarella oli taas pakko vähän irrotella ja otin pienet spurtit. Viimeisen pitkän ylämäen hiiviskelin sitten taas ihan kilttiä vauhtia.

Lauantaina ajattelin mennä vielä vähän pidemmän lenkin tätä samaa vauhtia. Tuollaisen keskipitkän. Luulisin. Ja spurtit himotusten mukaan juu.

23.3.2006

exe.time: 1.43/T2