Marraskuulla meitä kuntoilijoita saattaa mietityttää valo, tai oikeastaan valon puute. Jahtaamme päivän viimeisiä valon pilkahduksia kuin janoinen vesipisaroita. Kaupunkialueilla pääväylät ovat auringonlaskusta alkaen valaistut, mutta taajamien ulkopuolella taidetaan joutua vaeltamaan enimmäkseen pimeässä illan tullen. 

Viikonloppuna täällä etelärannikolla koettiin lyhyt kirkkauden jakso, kun talven ensimmäinen oikea lumisade peitti pimeän maan. Joku innokas ehti jo tehdä Vantaanjoen rantaan pienen ladunkin kymmensenttisen lumikerroksen päälle. Siellä kuljettiin sitten samoilla baanoilla kaikki koiranulkoiluttajat, lastenvaunujen työntelijät, lenkkeilijät, pyöräilijät ja hiihtäjät ja yritettiin olla liukastumatta toistemme päälle. Pikkupakkasen puolelle laskenut lämpötila vahvisti hennon hangen niin, että vasta tämänpäiväiset vesisateet liuottivat sen pois. 

Tätä kirjoitettaessa sade ropisee ikkunalautaan ja tunnelma ulkona on synkkä ja ankea. Mieli on kovin taipuvainen seuraamaan tuota tunnelmaa ja sohvannurkka kutsuu, samoin kuin kaikki suolaiset ja makeat, hiilihydraattipitoiset ja rasvaiset herkut. Vaatii todellista ponnistelua saada itsensä kammetuksi ovesta ulos iltaisin ansaitsemaan oikeuden taas tarttua jääkaapin oven kahvaan. 

Yksi lääke tähän tautiin on ollut hyötyliikunta, eli koulumatkalenkkeily, jota olen harrastanut lähes päivittäin jo parin viikon ajan. On ollut piristävää oleskella edes pieni tovi ulkona päivänvalossa. Reittivaihtoehtoja on paljon ja yksi parhaista kulkee Arabianrannan ja Vanhankaupunginkosken kautta jokirantoja pitkin. Reitin tasaisuus ei kauheasti haittaa, koska selässä on painava koulureppu lisävastusta tuottamassa. Mäkiä pääsen kiipeämään, jos suuntaan radanvarteen ja Pasilaan. Lyhyin reitti lienee noin 5 kilometrin mittainen, toistaiseksi pisin ehkä 10 kilometriä. Lysti loppuu, kun jakso vaihtuu ja koulupäivät jatkuvat lähes päivittäin aina neljään saakka. Vasta pitkällä tammikuulla on taas toivoa päästä ihailemaan auringonnousuja tai -laskuja ruuhka-aikoina. 

Nyt mietityttää myös se, tuleeko pienen talven jälkeen kenties pieni kevät. Epäilenpä, että ei. 

Tänään, kun taivalsin koulusta Arabianrannan ja Vanhankaupunginkosken kautta kotiin, tein erään, ehkä tärkeänkin havainnon. Kävelin mietteissäni ja kohtalaisen reipasta vauhtia, kun yhtäkkiä huomasin, että oikean jalkani polvi tekee oudon, sisäänpäin kiertyvän liikkeen askelen ottamisen aikana, ja samalla tietenkin myös nilkka aavistuksen verran kiertyy. Olen melko varma, että tämä kierto vaikuttaa myös lonkassa, koska olen joitakin kertoja saanut kummallisen krampin jonnekin oikean jalan takareiden ylä/sisäosaan, melkeinpä lantion alueelle kävellessäni painavan repun kanssa. En ole aiemmin aktiivisesti pannut merkille moista askelvirhettä, mutta muutamat toistuvat ja sitkeät pikkuvaivat (eli epäilemäni toistaiseksi kokonaan parantumaton bursiitti kantapäässä ja lonkassa) ovat melko varmasti seurausta juuri tästä. Ehkä repun tuottama lisäpaino korostaa kiertoliikettä sen verran, että se muuttuu helpommin aistein havaittavaksi. On myös mahdollista, että muutos askelessa on peräisin vuosien takaisen reisiluun kaulan rasitusmurtuman ajoilta. Siitäkin huolimatta, että murtumakohta aikoinaan julistettiin täysin parantuneeksi röntgenkuvien perusteella.