Tiistain menomatka sujui loistavasti, mutta paluumatkalla ilmeni ongelmia. Molemmissa jaloissa alkoi jäytää nilkoissa siihen malliin, että hyppäsin Amerin kohdalla bussin kyytiin ja köröttelin kotiin.
Hoitelin jalkoja kylmällä ja voltarenilla ja huilailin illan. Aamulla kaikki tuntui olevan kunnossa, mutta päätin silti antaa jalkojen levätä tähän iltaan asti, ehkä jopa huomiseen. Kyseessä lienee sama vanha, määräviikkoina usein aktivoituva vaiva, joka periytyy muinaisilta tanssiharrastuksen ajoilta.
Mutta ei hätää, jäniksen selässä en ole. Juuri eilen päätin, että juoksen tästä lähin vain huvikseni, eli sellaisilla vauhdeilla ja niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Tämä päätös on virallisesti voimassa 25.5.2008 saakka.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.