Parin päivän huili teki todella hyvää. Kun lähdin maanantai-iltana hissukseen juoksemaan kohti Sörnäisiä, tuntui kuin olisin voinut lähteä lentoon. Niin se kunto taitaa taas jostain kiven takaa ruveta löytymään.
Toivottavasti kuntoa kertyy riittävästi. Elämäni viidenteen ultratapahtumaan on nimittäin vaivaiset 25 päivää aikaa. Joulukuun 1. päivänä kello 12.00 starttaan Esport Arenalla Ultrajuoksuseura Endurancen järjestämässä 24 tunnin kisassa yhdessä sadan muun juoksijan ja juoksijattaren kanssa. Kisoihin osallistuu niin Suomessa kuin kansainvälisesti tunnettuja, kovin tavoittein matkaan lähteviä urheilijoita, kuin myös meitä vaatimattomammin pyrinnöin varustautuneita retkeilijöitä ja elämyskuntoilijoita. Endurancen kotisivuilta löytyy lisää tietoa kaipaaville yksityiskohtaisempia selostuksia kisan järjestelyistä ja osallistujista.
Keksin uuden kivan reitinkin. Tai ei uutta, mutta uudenlaisen. Juoksentelin ensin Käpylään ja sieltä Intiankatua pitkin Hämeentielle ja siitä Sörnäisiin ja Mäkelänkatua alas, Mäkelänrinteen uimahallin ja Amerin ohi ja sieltä Oulunkyläntietä pitkin kotiin. Puolentoista tunnin mittainen lenkki, tarkemmin en ole mitannut. Ihan kiva vaihtoehto Tapanilan lenkeille, enemmän pinnanmuotoja ja toisaalta myös liikennevaloja, mutta mihinkäs minulla nyt kiire olisi.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.