lauantai, 19. tammikuu 2013
Päivä kerrallaan
Uudet haasteet eivät ainakaan vielä ole osoittautuneet liian koviksi. Tosin on lähes itsestäänselvää, että burpee-haaste muuttuu koko ajan vaativammaksi ja vie lisäksi jatkuvasti enemmän aikaa. Kuitenkin uskallan olla iloinen, että vielä tässä vaiheessa pysyn mukana varsin helposti. Tavoilleni uskollisena en vedä täysillä näitä muutamiakaan, vaan etsin sopivaa jaksotusta ajatellen sitä aikaa, kun on aherrettava kasaan kymmeniä liikkeitä päivässä. Tällä hetkellä parhaalta tuntuva tahti on 5 liikettä - ½ minuutin-minuutin tauko. Ehkä rutiinin kehittyessä ja suorituskunnon kasvaessa kympin sarjat tuntuvat mielekkäämmiltä. Mutta sen näkee aikanaan. Tänään on haasteen13. päivä ja harjoitustahti on 5 + 5 + 3.
Vatsalihasharjoittelu on myös edennyt haasteen mukaan ja täytyy sanoa, että nämä liikkeet vasta tulevatkin tarpeen. Viime kesän leikkausoperaation aikaan jouduin lopettamaan keskivartalon harjoittelun lähes kuukauden ajaksi ja sen jälkeen myönnän laiskistuneeni aivan törkeällä tavalla, kun ns. hyvä kierre katkesi. Vatsalihasliikkeet pitäisi ainakin minun a i n a pitää osana päivittäisiä rutiineja, koska niissä repsahtamisesta seuraa runsaasti ikävyyksiä.
Lenkkeilyhaaste on sekin toistaiseksi edennyt ja säilynyt ehjänä. Pääpaino on ollut työmatkalenkkeilyssä ja kylmien kelien takia vauhti on ollut enimmäkseen kävelyä nopeampi. Toissapäivänä pistäydyin taas Arenalla harjoittelemassa E24-tahtia. Päivän vauhdilla ehdin kiertää radan 70 kertaa noin neljän tunnin aikana. Tällä erää jouduin jälleen taistelemaan huimauksen tunnetta vastaan, mikä tuntui takaiskulta ja masensi vähäsen. Mikään aiemmin tepsinyt temppu ei auttanut. Pari edellistä kertaa on kuitenkin sujunut tässä mielessä todella hyvin. Tungosta radalla myös piisasi ja harkitsin vakaasti treenipäivän vaihtoa. Toisaalta taas, tällaisen hiljaisuutta rakastavan, yksinäisen kulkijan on ehkä hyväkin tottua vähän railakkaampaan tunnelmaan, jollaista itse kisatapahtumassa voi ainakin alkupuolella odottaa. Radalle on tulossa yli sata ihmistä suorittamaan urakkaansa erilaisilla vauhdeilla, tavoitteilla ja mielialoilla. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, elämä näyttäytyy kisapaikalla hyvin laajalla kirjolla.
Mutta tästä jatketaan harjoituksia päivä, liike ja askel kerrallaan. Vaikka mitään suuria palkintoja kaikesta aherruksesta ei ole tiedossa, tekee kevyt tavoitteenasettelu ja niitä varten treenaaminen arjesta ja elämästä yleisesti mielekkäämpää ja rennompaa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.