Toivuin mielestäni hyvin ja nopeasti 30/30/30:n rasituksista. Niinpä lähdin kesämökkimaisemissa n. 14 km:n mittaiselle maantielenkille jo seuraavana tiistaina, ja keskiviikkona juoksin heti perään toisen samanlaisen. Kieltämättä keskiviikkoiltana pohkeet olivat hiukan jumissa. Kumpaankin lenkkiin käytin aikaa noin puolitoista tuntia. Välttääkseni enemmät rekkarallit vaihdoin tavanomaista reittiäni siten, että käännyin noin neljän kilometrin päässä mökistä Kouvolantieltä oikealle, mm. Voikoskelle ja  Piimäkallion erämaamajalle johtavalle tielle. Liikenne on siellä huomattavasti rauhallisempaa kuin Kouvolantiellä.

Näiden peruslenkkien jälkeen lepäilin taas pari päivää. Viime viikko oli ohjelman mukaan palautteluviikko, mutta ihan pelkkään löntystelyyn ei tässä vaiheessa vuotta ole varaa. Olin pinkonut  peruslenkit ilmeisesti hieman tavallista kiivaampaa vauhtia, ja kun ottaa huomioon etteivät Heinolan maastot ole todellakaan tasaiset vaan mäkeä piisaa, sain mielestäni oikein hyvin otetuksi kaiken irti siitä hetkellisestä hapenottokyvyn lisäyksestä minkä 30/30/30:lta olin mukaani ottanut. Tai ainakin kuvittelen kahden maratonin kokemuksella, että pitkän rasituksen jälkeen hapenottokyvyssä tapahtuu jokin hetkellinen parannus. Niin hyvin ns. palauttavat lenkit ovat yleensä kulkeneet. Voihan tämä tietenkin johtua jostain muustakin.

Lauantaina 15.7. oli sitten taas pitkän lenkin vuoro. Olin tutkinut reittejä ja löytänyt oikein mukavan kolmikymppisen: äsken mainittua tietä eteenpäin aina Piimäkallion erämaamajalle asti. Autolla mittasimme matkan pituudeksi 15,5 km, joten sama edestakaisin olisi juuri sopivan mittainen pitkäksi lenkiksi, kun en kerran tuplapitkää aikonut tällä viikolla juosta.

Startti oli tasan klo 9.00. Arvelin liikenteen olevan vielä siihen aikaan mukavan hiljaista, kun mökkiläiset vielä vetäisivät sikeitä eikä työmatkaliikennettä juurikaan olisi. Rekoilta ei voi välttyä koskaan. Otin mukaan yhden puolen litran pullon vettä, johon lorautin sekaan hieman vichyä, sekä juomavyöhön kaksi bliwillistä lähinnä päänkasteluvedeksi siltä varalta että aurinko porottaisi viilenneestä säästä huolimatta.

Ainoa mutka matkassa olivat lievät vatsavaivat joiden takia sain yön ja aamuyön tunteina ravata puuseessä. Lähtöhetkellä ei kuitenkaan väänteitä tai muita pulputuksia tuntunut.

Kaikki sujui vatsan ajoittaisesta kivistelystä huolimatta oikein mukavasti. Hörpin vichyllä terästettyä vettä säännöllisin väliajoin. Tie polveili ja mutkitteli niin että aurinko oli välillä takanani ja joka tapauksessa suurimman osan aikaa paistoi sivulta päin. Lämpöä oli parikymmentä astetta. En hikoillut mitenkään huomattavasti, vaan oloni oli täysin virkeä. Jaa, no  i h a n  ensimmäisten kilometrien aikana pohkeeni hieman ärhentelivät, ilmeisesti noilla yöllisillä vatsavaivoilla oli jotain osuutta asiaan..... neste- ja hivenainehukkaa tms, jota olin aamun aikana korjaillut parhaani mukaan. Ärhentely lakkasi onneksi melko pian.

Olin kääntöpaikallani Piimäkallion erämaamajan portilla täsmälleen ajassa 1.45, eli vauhtini oli ollut n. 6.40 - 6.50 min/km jos oikein laskin. Viimeiset 2,5 km ennen erämaamajaa oli hiekkatietä, mikä oli tervetullutta vaihtelua. Pysähdyin hetkeksi kääntöpaikalla ja kastelin päähuivini ja join, ja sitten lähdin paluumatkalle.

Suunnilleen viisi kilometriä myöhemmin huomasin etäältä kahden pyöräilijän lähestyvän minua. Näyttivät olevan nuoria naisia. Kohdatessamme toinen heistä kutsui minua nimeltä, yllättyneellä äänellä. Yllätys oli tosiaankin molemminpuolinen. Niin on pieni maailma, että yksi noista 30/30/30:n naisosanottajista tuli minua siellä maantiellä vastaan. Vaihdoimme muutaman sanan siinä tienposkessa, mutta sitten oli taas jatkettava matkaa.

Kolmisen kilometriä ennen kotia vatsani viestit olivat sitä luokkaa että oli pysähdyttävä ja paettava pusikkoon. Tulipa sellaistakin sitten koetuksi. Loppumatka sujui vaikeuksitta. Mökin pihassa kelloni näytti melkein sekunnilleen 3.30. Paljon nuo olosuhteet nähtävästi vaikuttavat; edellisenä lauantaina olin juossut kilometriä lyhyemmän matkan lähes seitsemän minuuttia hitaammin.