Aika säntillisesti olin askeleni eilen mitannut. Juoksin tänään kolme kierrosta 9 km:n lenkkiäni, ja loppuajakseni tuli 3.27.  No, oli siinä pari liikennevaloissa seisoskelua ja yksi viiden minuutin taukokin mukana, lisäksi kävelin aina kaksi parin minuutin rupeamaa kullakin kierroksella. Eli vähän nopeammin taisin kaiken kaikkiaan hölkötellä.

Ensimmäiset kaksi kierrosta juoksin yhteen putkeen ilman taukoa. Meni oikein hyvin, pidin tasaista vauhtia ja syke pysyi helposti kurissa. Grooven toivekonsertti takasi viihtyvyyden muilta osin. Olin mielestäni tankannut tosi hyvin - kaikkea paitsi nestettä. Ärsytti se alituinen vessassa juokseminen ja kokeilin hiukan vähempää nestemäärää, josko riittäisi.

Ennen kolmatta kierrosta pidin tauon ja kävin kotona juomassa ja rouskuttelemassa hiukan perunalastuja. Tyydyin pelkkään veteen, koska vichy kuplii liikaa ja muita vaihtoehtoja en ollut ehtinyt millään tutkimaan. Kotona oli vain keinomakeutettua kokista, joten jätin senkin väliin. Olen tulossa ihan neuroottiseksi noiden makeutusaineiden kanssa, pelkäänpä.

Olin vielä perjantai-iltana harkinnut neljän kierroksen juoksemista, mutta päädyin kolmeen sillä hetkellä kun kolmannen kierroksen alkupuolella vasemmassa jalkapohjassa alkoi tuntua kipua. Jouduin muuttamaan juoksutyyliä ja syke kohosi heti monta pykälää. Kolmannen kierroksen keskikolmanneksen ajan painelin yli 150:n sykkeellä. Tunsin oikein kuinka voimat hupenivat. Normaalisti tuollainen sykelukema ei tuntuisi lyhyellä matkalla missään, mutta epäilen, että nestehukka oli päässyt yllättämään. Palelin ja oli vaikeata keskittyä juoksemiseen. Tuli kärsimätön olo. Vähensin vauhtia niin paljon kuin kykenin jotta sain sykkeen taas alas. Kävellä en voinut koska olisin palellut sen aikana entistä enemmän.

Eli ei muuta kuin kotiin vaan suorinta tietä. Kotona heti ensimmäiseksi juotavaa esiin. Istuin eteisessä lenkkivaatteissani ja tissuttelin hyvää vauhtia pari lasillista vedellä laimennettua vichyä ja ihmeen hyvin olo siitä koheni. Hetken jo tunsin kiusausta lähteä sille neljännelle kierrokselle mutta olin jo ehtinyt totuttautua ajatukseen lämpimästä löylystä, joka vei lopulta voiton.

Illemmalla hemmottelin itseäni nauttimalla ison annoksen voimakkaasti valkosipulilla maustettua äyriäispastaa sekä sen kanssa pari lasillista valkoviiniä.

Ensi viikko onkin omistettu kevyelle harjoittelulle. Tämän viikon kilsat: 58,3

 

18.2.2006

exe.time: 3.27/27 km

ave: 141

kcal/fat: 1427/50