Olo on aika hyvä jo mutta on vaikeata sanoa olenko täysin kunnossa. Pääsiäinen meni levätessä ja syödessä, oli olevinaan niin mahdottoman hyvä syy maistella kaikenlaista hyvää, tai oikeastaan kaksikin syytä, joita saatoin käyttää tilanteen mukaan: olin aina joko menossa maratonille tai jäämässä pois maratonilta, eli herkkuja tarvittiin joko tankkaukseen tai pettymyksen lääkintään. Hirveää itsepetosta joka tapauksessa. Ja milloin olen muka viimeksi maannut keskellä kirkasta päivää sängyssä kirjaa lukemassa? Miten miellyttävää ajanhukkaa!

Onneksi pääsiäisherkut eivät olleet kovin rasvaisia, vaikka suklaata meni kieltämättä enemmän kuin oli aivan välttämätöntä.

Olen harkinnut lääkärissä käyntiä, mutta koska olen ollut kuumeeton ja muukin oireilu, kurkkukipu ja yleinen tukkoisuus ovat jo katoamassa, ehkä tyydyn tarkkailemaan tilanteen kehitystä. Todennäköisesti lopullinen päätöksenteko koittaa vasta keskiviikkona tai torstaina. Huomenna ajattelin uskaltautua lyhyelle testilenkille, jonka kulku oletettavasti kertoo enemmän kuin tuhat mietettä. Jos juoksu on ihan hirveätä tuskaa, henki ei kulje tms, ei minulla liene asiaa Tuusulanjärven maratonille.

Ihan tyhmää tämä tällainen, valmistautuminen ikään kuin tyhjän takia ja mahdollisesti vielä aivan turhaan. Plääh.