Jos sosiaaliseen mediaan on uskominen, tänään on Kevään Ensimmäinen Päivä. Syystä tai toisesta hyvin monet kanssaihmiset ovat tottuneet pitämään nyt kuluvaa päivää talven loppumisen merkkipaaluna. Näin taidan tehdä itsekin, vaikka tiedän hyvin, että tyystin muut asiat määrittelevät kevään alkamisen, vieläpä uskottavalla ja luotettavalla tavalla. Mainittakoon esimerkkinä vaikkapa terminen kevät. Termiset vuodenajat määritellään vuorokauden keskilämpötilojen perusteella. Mutta minusta - kuten aika monen muunkin mielestä - kevät on silloin, kun tuntuu keväältä.
Voi sen tunteen myös menettää, ja taas saada takaisin.
Omat keväthavainnot ovat olleet huomattavan rajalliset kuluneen parin viikon aikana. Ympäröivän maailman vuodenkiertoon kuuluvia ilmiöitä olen kyennyt seuraamaan vain ikkunalasin läpi. Lisääntynyt valo on kuitenkin edes pieninä annoksina päässyt tunkeutumaan korvieni väliin, joka puolestaan on ollut asettuneena tiiviisti sohvatyynyjen väliin. Viime päivinä olen nostanut päätäni hetkittäin jopa selkänojan yläreunan korkeudelle.
Kuten edellisestä päivityksestä saattoi päätellä, juuri hiihtoloman alla sairastuin johonkin toistaiseksi tarkemmin määrittelemättömään virustautiin. Tauti eteni nopeasti ja tuhoisasti, ja koska edellinen jälkitautini ei ollut vielä ehtinyt täysin parantua, varsin pian oli käännyttävä lääkärin puoleen. Asiaankuuluvat kuvat otettiin ja aloitettiin taudin hoito lääkityksellä sekä tietenkin levolla.
Hiihtolomaviikko kului kylkilihoja raastavan yskän, jäytävän lihassäryn ja säälimättömän päänsäryn kourissa. Päivää rytmittivät lääkintä- ja hoitotuokiot: aamulla kortisonitabletit ja antibiootti ripulinestolääkkeineen välipalan kera sekä avaava ja hoitava lääke keuhkoihin inhaloituna, sitten nenähuuhtelut ja nuhasuihke. Illalla jälleen antibiootti estolääkkeen kera ja lisää nenähuuhtelua, sekä avaava ja hoitava lääke inhaloituna. Aamuyöstä närästyslääke kortisonitablettien aiheuttamia vatsakipuja vastaan, ja tukehduttavien yskänpuuskien aikana n klo 02 - 04 (ilmeisesti jo fysiologisista syistä pahimmat yskänpuuskat ajoittuvat juuri aamuyön tunneille) avaavaa Ventolinea 1 - 2 annosta aina yskänpuuskan rajuuden mukaan. Ja särkylääkkeitä kahta laatua aina tarpeen vaatiessa, 3 - 4 kertaa vuorokaudessa ja/tai kuumemittarin lukeman nojalla.
Kylkilihat ravistuivat lopulta niin pahasti, että oli otettava käyttöön kodeiinipitoinen lääke yskänrefleksin rauhoittamiseksi, kun voimani eivät enää tahtoneet riittää yhä yltyvän rohinan taltuttamiseen. Olin hukkua siihen. Pari yötä sain lääkkeen turvin oltua jonkinlaisessa horrosta syvemmässä tajuttomuuden tilassa, ja ehkä siitä vihdoin alkoi - hitaasti, kovin hitaasti, mutta selvästi - käänne kohti parempaa.
Tosin kuluvan viikonlopun aikana käyttöön tulivat vielä limaa irrottava yskänlääke ja antihistamiini, kun nähtävästi tämän taistelun viimeisen päänsärkyromahduksen säikäyttämänä kävin toistamiseen lääkärin pakeilla. Vielä on alkavalla viikolla ja vähän tuonnempanakin varmistettava pari vahvaa epäilyä vääriksi luuloiksi, mutta vaikuttaisi siltä, että kunhan antibiootit on napsittu loppuun ja inhalaattorit pidetään käden ulottuvilla, normaali elämä voisi taas jatkua. Hienoisesti rohahdellen ja yskähdellen, mutta kuitenkin.
Ainakaan en levitä mitään ympäristööni.
Tuskan ja rumuuden keskellä ihmismieli etsiytyy kauneuden pariin. Kirkkauden ja kuulauden ajatteleminen, kuuleminen ja näkeminen olivat minun pelastukseni. Kun mieli ja keho ovat ahtaat ja tukossa, ajatus vaikkapa vapaana soljuvasta kevätpurosta lievittää. Kirkas, kylmä vesi helmeilee sammaleisten kivien lomassa ja kerääntyy välillä pikku lammikoksi, joka ryöppyää uutena putouksena heti seuraavasta notkelmasta alas. Jazzpianisti Bill Evansin soittoa on syystä ylistetty juuri tällaiseksi, raikkaaksi, poreilevaksi, yllättäväksi kuin keväinen metsäpuro.
Minulla on onneksi ollut amatööripurovideoni ja alennusmyynnistä ostettu kokooma-albumini. Ja sen verran mielikuvitusta, ettei ankea todellisuus ole pilannut hentoisten visioiden hohtoa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.