Viimeisen lomaviikon vietin kaupungissa ja kulutin jonkin verran aikaa ja lenkkitossuja Vantaanjoen ulkoilureiteillä. 

Kuten tarkkaavaiset lukijat ja kanssakuntoilijat ovat saattaneet havaita, Vantaanjoen varsilla on runsaasti peltomaisia maastoja, joiden halki kulkee varsin meneviä kävelyteitä kaikenlaisia lenkkeilijöitä varten. 

Yhdelle tällaiselle reitille laittauduin eräänä kauniina ja lämpimänä heinäkuun lopun iltapäivänä. 

Koska pyrkimykseni oli heinäkuun loppua kohden lisätä juoksuaskeleiden määrää lenkeillä ja siirtyä vähitellen 5 + 5 -rytmistä 2 + 5 -rytmiiin (eli kaksi minuuttia kävelyä ja viisi minuuttia hölkkää), olin tilapäisesti lyhentänyt lenkkejä. Niinpä köpöttelin noin viisi kilometriä kohti pohjoista ja saman verran takaisin tuona päivänä. 

Saavuin paluumatkalla kohtaan, jossa suuret voimalinjat kulkevat viljapellon yli. Johdot ovat suosittuja lintujen kokoontumispaikkoja. Tuolloinkin runsaasti kyyhkysiä parveili ja lenteli voimalinjojen ympärillä. Pysähdyin katselemaan lintuja, koska huomasin, että niitä olikin juuri sillä hetkellä epätavallisen paljon ja ne näyttivät olevan poikkeuksellisen hermostuneita. Ne istuskelivat linjoilla, vaihtelivat alituiseen paikkoja keskenään kinastellen ja lentelivät ympäriinsä, milloin minkäkin asian perässä, tai kenties vain siksi, että muutkin olivat äkisti päättäneet lähteä lentelemään - kukapa tietää niiden mielenliikkeistä. Alfred Hitchcock on esittänyt joitakin näkemyksiä aiheesta elokuvassaan "Linnut". Tunnelma Vantaanjoen rannassa olisi voinut olla elokuvasta.

20170828_184819.jpg20170828_184825.jpg

(Ylläolevat kuvat ovat tämänpäiväisiä, mutta lintuja oli yhtä paljon tuona heinäkuun päivänä.)

Olin jo kääntyä jatkaakseni matkaa, kun yksi linnuista pomppasi linjalta alas ja sukelsi peltoon viljankorsien sekaan, niin että tähkät vain heiluivat. Toinen ampaisi heti perässä kuin jonkin voiman vetämänä, sitten kolmas ja neljäs, ja lopulta koko parvi näytti imeytyvän yksi toisensa jälkeen peltoon, täsmälleen samasta kohdasta kuin ensimmäinen lintu oli siihen uponnut. Näytti kerrassaan siltä, kuin viljapellon kätköissä olisi käynnistetty imuri, joka olisi vetänyt siivekkäät sisuksiinsa putkea pitkin, ja sen putken suu olisi ollut keskellä peltoa. 

Tuijottelin peltoa hetken epäuskon vallassa ja suorastaan säpsähdin, kun linnut äkisti lehahtivatkin pellosta lentoon suurena, tummana, säksättävänä parvena, kuin joku olisi kääntänyt imurin puhallukselle. Jotakin ne olivat kaiketi säikähtäneet. Ne kaartelivat  sekasorron tilassa sinne tänne ja ympäriinsä joitakin minuutteja, kunnes taas taianomaisesti löysivät omat, salaperäisen lintuhierarkian mukaiset paikkansa voimajohdoilta. Siellä ne sitten taas kököttivät aikansa mietiskellen - kunnes ensimmäiseltä pettivät hermot ja se syöksähti viljapeltoon... ja sama näytelmä alkoi uudelleen.

Tuolloin jos koskaan kismitti, että mukanani ei ollut minkäänlaisia tallennusvälineitä. Lintujen toiminta oli niin ihmeellistä, enkä ollut koskaan aiemmin nähnyt sellaista. Olisi ollut hienoa saada niistä kuvaa.