Kisapaikalla oli jo täysi hyörinä käynnissä, kun saavuin sinne hieman ennen puolta kahdeksaa lauantaiaamuna. Säätiedoissa oli luvattu sadekuuroja ja kisajärjestäjät olivat varautuneet tähän rakentamalla teltan huoltopisteen katteeksi. Aamu oli kuitenkin poutainen ja aurinkoinen.

Rakensin oman huoltopisteeni heti Peräkylän Ponnistuksen teltan ja h:n huoltopisteen viereen. Kahdesta kylmälaukusta tuli oiva pöytä ja kun eräs kanssajuoksija ystävällisesti luovutti käyttöömme kaksi tuolia, ei parempaa varustelua olisi voinut toivoa.

Tasan kymmentä yli kahdeksan kajahti lähtökäsky. Olin jättäytynyt tapani mukaan nopeampien jaloista letkan hännille. Lähdin liikkeelle alkuvauhtina noin vartin mittaiset kierrokset. Yksi kierroshan on n. 1800 metrin mittainen. Reitti kiertää Paloheinän Huippua ja kiertosuunta on vastapäivään. Tätä vauhtia arvelin säästäväni voimia loppuvaiheita varten. Sain seurakseni erään samoilla tavoitteilla matkaan lähteneen. Kiitos vielä seurasta S!

Kierrokset karttuivat tasaisesti. Pystyin pitämään alkuvauhdin noin parin tunnin ajan, jonka jälkeen huomasin, että jalat vetivät vähän rivakammin. Niinpä heitin kellon ranteestani ja yritin pitää tuon vauhdin, joka tuntui luontevalta, ja joka ei toivoakseni ollut alkuvauhtiin nähden liian ahne. Tasaisen vauhdin taktiikalla ajattelin helposti saavuttavani aikatavoitteeni, tosin tietäen, että ultrilla kaikki on mahdollista...

Kisapaikalla oli runsaasti tuttuja, niin kanssajuoksijoiden kuin järjestäjien ja yleisön joukossa. Huoltosuoralla oli hauskaa vilkutella ja nauttia kerrassaan ensiluokkaisesta kannustuksesta. Siitä sai voimaa.

Lisää voimaa sain eväistäni. Olin varannut kisamätöksi pussillisen suolattuja cashew-pähkinöitä, muutaman Tupla-patukan, kymmenkunta meetwurstisandwichiä kaksi pullollista sitruunavissyä sekä kolme pullollista kuplatonta kokista. Näistä Tuplat ja metukkasandwichit maistuivat parhaiten. Kokista lipittelin myös pari pullollista matkan aikana, samoin vissyä. Pähkinät jäivät tuliaisiksi lapsille, kuten myös ylimääräiset Tuplat. Muuta kiinteätä evästä en tuntenut tarvitsevani. Järjestäjän huollosta nautin pääasiassa vettä, ulkoisesti ja sisäisesti. Vaikka sää ei ollut erityisen kuuma, se oli ehkä turhan kostea ja hikoilin siksi runsaasti. Kylmä vesi virkisti päähän ja niskaan kaadettuna. Kaikesta juodusta huolimatta olin hivenen janoinen koko kisan ajan, ja ehkä tämä sitten lopulta kostautuikin. Ehkä en ollut lisäksi onnistunut korjaamaan edellisenä viikonloppuna syntynyttä nestevajausta.

Kaikki sujui varsin mallikkaasti ja sain juostessani ihailla kärkipään menijöiden peräänantamatonta rohkeutta ja tahdonvoimaa. On ne kovia. Juttuseuraa ilmaantui myös tasaisin väliajoin, mikä virkisti erityisesti niiden vääjäämättömien väsymyksen hetkillä, jotka ultrakisassa niin usein pääsevät yllättämään.

Väki väheni kisan aikana dramaattisesti. En vielä tiedä lopullista madonlukua, mutta moni jalkapari katosi radalta iltapäivän aikana. Naisia oli startissa myös ilahduttavan monta, mutta heistäkin jokunen joutui jättämään juoksun kesken. Syynsä on jokaisella, ja useimmiten keskeytys on järkevintä,  jos tuntuu, että jatkamisessa ei ole mitään mieltä.

50. kierroksella tunsin ensimmäiset merkit tulevasta vatsani seudulla.  Vellonta voimistui, ja pistin hetkeksi kävelyksi siinä toivossa, että tunne menisi ohi. 51. kierroksella kävi ilmi, että tunne ei ollut suinkaan menossa ohi. Ilmeisesti Suuri Ultraajien Äiti - tuo ankara mutta oikeudenmukainen kasvattaja - katsoi velvollisuudekseen vielä kerran koetella motivaationi ja  itseluottamukseni määrää kääntämällä vatsani äkkiarvaamatta ympäri. Jouduin nojailemaan polviini ja puhuttelemaan tienvarsipusikoita moneen kertaan, samoin kuin neljän jäljellä olleen kierroksen aikana. Olo oli heikko ja pyörryttävä, ja heikkeni koko ajan. Juoksua kokeilin aina välillä, mutta yritykset päättyivät pusikkoon. En saanut mitään kurkustani alas, ja lopulta olin aivan tyhjä. Niinpä oli taivuttava suuremman voiman edessä ja jatkettava kävelyvauhdilla maaliin asti. Onneksi viimeiselle kierrokselle seurakseni lähti järjestäjän edustaja. Jo perinteeksi on muodostunut tämä erikoinen iltakävelymme. Kiitos seurasta, P!

Maaliin saavuin kaikesta huolimatta uudessa ennätysajassa, eli himpun verran ennen kuin startista oli kulunut 14 tuntia. Tavoitteeni eli 13:lla alkava aika toteutui, rohkeampi tavoitteeni sen sijaan taitaa siirtyä ensi vuoteen. Maalialueella sain osakseni sydämeenkäypää kohtelua, onnitteluja ja halauksia ja minulle tarjottiin vaikka mitä herkkuja. Vahinko, että olin niin uupunut ja huonovointinen, etten tainnut kyetä antamaan riittävää taikka vakuuttavaa vastakaikua, enkä nielemään pisaraakaan herkuista. Kiitokset kuitenkin kaikesta ystävällisyydestä, kaverit! Olette te hienoja ihmisiä.

Sain palkinnoksi hienot sukat, jotka sointuvat upeasti HCM Exposta ostamaani Suomi-paitaan, sekä Niken juoksupaidan ja vielä lopuksi Juoksija-lehden kassin. Ja tietenkin diplomin. Ensi vuonna toivottavasti erikois-sellaisen. Muutamalla riittävän monta kertaa maaliin asti kärsineellä olikin kunnia saada moinen dokumentti käsiinsä. Onnittelut vielä kerran teille!

Soitin heti puhekykyni palattua kotiin ja sain onneksi lupauksen kyydityksestä. Sitä odotellessa oloni hetkeksi heikkeni niin, että jouduin asettumaan pitkäkseni jätesäkin päälle maahan. Jalat nostin kylmälaukkujen päälle. Muutaman hetken ja vielä yhden yökkäyksen jälkeen olo koheni sen verran, että kykenin nousemaan seisaalleni.  Huollossa jo koko päivän ahkeroinut T huomasi tilani ja valmisti minulle pullollisen nesteytysjuomaa, joka sisältää tarvittavat suolat,sokerit ja muut lisät. Sain käskyn lipitellä sen vaikkapa vain mikroskooppisina annoksina. Otin pullon ja yritin, mutta en kyennyt nielaisemaan. Lupasin yrittää kotona uudelleen. H lähti avukseni kuljettamaan kamppeitani kohti sovittua noutopistettä.

Kotona raahauduin suihkuun ja sen jälkeen kylmästä hytisten pakkasin itseni vilttien sisään ja kävin sohvalle makaamaan. Sammuin siihen paikkaan. Heräsin yhden jälkeen yöllä ja ryhdyin maistelemaan T:n ihmejuomaa. Kurkkuni oli hiekkapaperia, mutta sain nieltyä ensin vain muutaman millilitran, hetken päästä jo isompia suupaloja, ja puolen tunnin kuluttua pullo oli tyhjä ja olo hurjasti parempi. Valmistin vielä jäljelle jääneestä kuplattomasta kokisesta kylmän juoman ja kannoin sen sekä vesilasillisen sängyn viereen ja kellahdin takaisin nukkumaan. Aamulla olo oli jo melko hyvä.