Aamuihmistä minusta ei tule, se on selvää. Nyt, kun olen taas päässyt pienimuotoisesti baanalle, olen kuitenkin hyödyntänyt myös nämä päivän tuimimmat hetket.

Aamulenkkeilyn makuun on nimittäin perheellisen ja työssäkäyvän Kaappimaratoonarin hyvä heti alusta asti päästä, koska siten säästyy suuri määrä kallisarvoista aikaa muulle arkiselle aherrukselle. Olen kävellyt reittejä vaihdellen osia työmatkoista ja usein iltapäivällä takaisin.

Aamuisin on ollut suoritettava ns shokkilähtöjä, eli silmät puoliummessa vaatteet niskaan, tossut jalkaan ja ulos, ennen kuin ehtii katumaan. Aamutoimintani surkeudesta kertoo se, että nämä lähdöt eivät todellakaan ole tapahtuneet mitenkään kukonlaulun aikaan, vaan kellonlyömällä, jolloin suurin osa kunnon ihmisistä ahkeroi jo työpaikallaan. Ja useimmiten vain hyvän sään vallitessa. Aikamoista nössöjen touhua siis, mutta silti kehtaan olla pikkuisen ylpeä itsestäni. Nyt osaan jo taas nauttia aamulenkin jälkeisestä virkeästä olosta. 

Terveydentila on tällä hetkellä kohtalainen. Olo on suurimman osan aikaa oikein hyvä, mutta ulkoilujen jälkeen tai joskus ilman mitään näkyvää syytä saatan yskiä ja pärskiä rajustikin. Kurkku on ollut välillä hyvin kipeä, mutta tähän jäljitin syyn lääkepurkkien käyttöohjeista: kortikosteroidit ärsyttävät kurkkua ja nielua. Väsymys ja outo tunne vatsassa ja rinnassa piinaavat myös, yöelämä on levotonta. Viikonloppuna havahduin huomaamaan, että ilmeisesti allergialääkkeeni aiheuttaa tätä. Jätin ottamatta pillerit lauantain jälkeen ja tilanne on heti kohentunut. Yskä ja pärskä eivät ole siitä myöskään pahentuneet, joten kokeilen nyt pärjätä ilman allergialääkettä. 

Tämän aamun työmatkaa taittaessani nautin olostani ja korvissa pauhaavasta iskelmämusiikista niin, etten ollut havaita vastaantulevaa juoksutoveria. Onneksi viime hetkessä joku aivosolu heräsi nirvanastaan ja töni muutkin punkerot hereille, niin että äkkäsin iloisesti hymyilevän h:n. Sillä hetkellä tajusin, miten kauaksi olen talven ja kevään aikana ajautunut juoksukuvioista, mutta ymmärsin myös, että se kaikki on yhä edelleen tuolla jossain ja ulottuvillani, jos vain uskallan lähteä sitä tavoittelemaan.