Viikonlopun juoksut jäivät erinäisten yhteensattumien vuoksi vähiin. Tänään sentään ehdimme koko perheen voimin parin tunnin kävelylenkille pitkin kotikaupungin katuja ja rantoja.

Olen käyttänyt jonkin verran aikaa tulevien treenien pohdiskeluun. Edellisessä kirjoituksessani jo hahmottelin jotakin. Eräs seikka, joka kaipaa vielä tarkempaa suunnittelua, on vauhtiharjoittelu, sen määrä ja laatu.

Olen kovasti pohdiskellut, miten minun tulisi vauhtilenkit ajoittaa ja sijoittaa viikottaiseen harjoittelurytmiini. Ongelmaksi on muotoutunut se, että todennäköisesti tänä keväänä minun on vaikeata sitoutua mihinkään kovin tarkkaan ohjelmaan. En voi päättää ajankäytöstäni täysin itsenäisesti. Työ- ja kotirintamalla on tiedossa rankkoja aikoja.

Vielä suuremmaksi ongelmaksi muodostunee kuitenkin se, että olen tällainen auttamaton höpötiti ja vierastan ihmeellisessä harrastuksessani kaikenlaista järjestelmällisyyttä ja oppikirjojen lukemista. Olen jo saanutkin hieman kritiikkiä tästä piirteestäni, kun en kuulemma osaa kysellä enkä totella neuvoja enkä kunnioittaa auktoriteetteja. Mutta kun juokseminen ja liikunta ylipäänsä on minulle oikeastaan vain terapiaa. Juokseminen on minulle ensisijaisesti tietynlaista selviytymistä, joka auttaa selviytymään muista, tärkeämmistä haasteista. Käytän juoksusta saamaani kokemusta ja tietoa hyväkseni muussa elämässä, enkä päinvastoin, niin hullulta kuin saattaa kuulostaa.

Valmistaudun aina kisoihin mielestäni ihan huolella, ja nautin monenlaisten suunnitelmien laatimisesta. Toisaalta ymmärrän sen, että suunnitelmat ovat vain yksi tapa jäsentää sitä, miten tahtoisin kisan etenevän, kun kisa sitten lopulta kuitenkin etenee täsmälleen omalla painollaan. Näillä harjoittelumäärillä ja elämäntyylillä tuskin koskaan pääsen sellaiseen fyysiseen tai psyykkiseen kuntoon, että voisin kokea hallitsevani kisatilanteessa sekä itseni että kulkemiseni, vaan joudun aina antautumaan osittain kohtaloni vietäväksi - luottamaan siihen, että jollain tavalla onnistun keplottelemaan itseni hengissä perille asti. Tämän hataran perustan varassa on kai sitten myös läheisteni opittava elämään.