Perjantain lenkki muodostui kahdesta osasta. Ensimmäinen osa oli mukavampi, sain nimittäin sen ajaksi lenkkiseuraa. Kohtasin seuralaiseni tutussa risteyksessä illansuussa ja hölkkäsimme yhdessä kevyet 7 kilometriä. Samalla juttelimme juoksemisesta sekä lörpöttelimme kaikelaista muuta minkä ehdimme. Sitten jatkoin matkaani yksin, tai olihan minulla taas musiikkia mukana.

Toinen osa oli T1 vastapäivään. Yksin jäätyäni lisäsin hiukan vauhtia, koska ilta oli jo viilenemässä sopivasti. Perjantaihan oli varsin helteinen päivä. Minulla oli juotavaakin mukana.

Kipittelin rauhallisen reipasta vauhtia tuttuakin tutumman kierroksen. Ihmiset istuivat talojensa pihoilla puutarhakeinuissaan ja lepotuoleissaan ja grilliruoat tuoksuivat. Eivät he kotoisten puuhiensa keskeltä kiinnittäneet mitään huomiota hikiseen ja punanaamaiseen naisihmiseen, joka vilahteli heidän pensasaitojensa takana ja mennessään varasti katseellaan palasen heidän kesäistä perhe-elämäänsä.  

Loppumatkasta jalat tuntuivat painavan hieman tavallista enemmän. Liekö ollut korvien välistä peräisin se tuntu - olihan lauantaille tiedossa vielä hiukan pidempi taivallus.

Illalla söin ja join vähän varastoon. Muistin panna lenkkivaatteet pesukoneeseen.

30.6.2006

exe.time: 2.31/n. 20.3 km

 

Lauantaiaamupäivänä sain valmistautua lähtöön kaikessa rauhassa. Muu perhe lähti kesäretkelleen jo varhain. Nukuin niin pitkään kuin nukutti, sitten söin hieman ja ennen kaikkea join. Lipittelin vettä ja vichyä vajaan litran verran siinä heräillessäni ja sanomalehteä lukiessani. Tulossa oli lämmin päivä. Kun menojalka kävi riittävän kärsimättömäksi päätin vaihtaa vaatteet. Samassa muistin että nehän olivat tietenkin yhä pesukoneessa. Aina sama juttu. Menin pesukoneen luo ja sain yllättyä iloisesti: joku poikkeuksellisen ihana, huomaavainen ja muutenkin loistava ihminen olikin ripustanut kamppeeni kuivumaan.

Ei siinä sitten muuta ollut tehtävissä kuin lähteä matkaan. Venyttelin ja verryttelin eteisessä hieman, pistin cumulukset jalkaan, painoin päähäni valkoisen lippiksen ja astuin ulos ovesta.

Oloni oli kumman kärsimätön ja jouduin oikein hillitsemään vauhtiani pari ensimmäistä kilometriä, vaikka kuluneen viikon kilometrit tuntuivat kieltämättä jaloissa. Kolme varttia hölköteltyäni kroppa taas tottui menoon eikä väsymys enää juurikaan painanut askelissa. Sää ei ollut niin helteinen kuin pelkäsin. Tuuli viilensi sopivasti.

Suuntasin keskustalenkille ja tällä kertaa vastapäivään. Olin suunnitellut säästäväni voimia niin paljon kuin mahdollista ja käveleväni ainakin Pasilan mäet ja ehkä pari muutakin. Päätin kohdata Pasilan heti ensimmäiseksi.

Juoksu sujui oikein hyvin aina Kaivopuistoon asti. Siellä alkoi vatsa oirehtia. Ensin nipisteli vain pikkuisen, mutta kohta jo väänteli oikein kunnolla. Krampit tuntuivat enimmäkseen vasemmalla alavatsalla, mutta tällä kertaa myös kylkiluiden korkeudella. Hidastin vauhtia, en malttanut siirtyä kokonaan kävelyyn, vaikka silmissä kipunoi. Aina vain olen yhtä hölmö ja kuvittelen että kipu hellittää jos en välitä siitä. Eihän niin nytkään käynyt.

Jotenkin sitten keplottelin itseni keskustan läpi Pohjoisrantaan. Sörnäisten rantatiellä köpöttelin tuskissani niin hidasta vauhtia että eräs pikkulapsi purskahti nauruun minut nähdessään. En hymyillyt saati vastannut hänelle, joku raja sentään.  Tiukan ylämäen Sörnäisten rantatieltä Hämeentien ja Mäkelänkadun risteykseen kävelin ylös asti. Kävelyn aikana kipu yllättäen hieman hellitti. Uskottava se vain on, että kävely on tietyssä pisteessä ainoa mikä pitää krampit poissa. Pystyin mäen selvitettyäni kuitenkin taas juoksemaan, ja aika hienosti hölköttelin aina Mäkelänrinteen uimahallille saakka. Sitten krampit alkoivat uudelleen. Matka taittui Käpylän halki vuoroin kävellen ja vuoroin juosten. Onneksi en ollut mitään ennätysaikaa tavoittelemassa.

Henkisesti tällainen lenkki on aivan tolkuttoman raskas. Olo oli todella masentunut, ja tietenkin kaiken maailman muutkin asiat rupesivat pyörimään mielessä tuskallisen hitaasti edetessäni. Kotiovella avaimia piilostaan hapuili sitten aika väsynyt ja ärtyisä lenkkeilijä. Onneksi perhe ei ollut vielä kotona.

Lauantai-iltana valmistin oikein kunnon aterian, pihvit ja viinit ja vielä kahvit, konjakit ja tummat suklaat päälle. Siitä mieli taas jonkin verran piristyi. Vatsan kannalta sinällään raskaalla aterialla ei tuntunut olevan merkitystä, kumma kyllä.

Tällä viikolla kilsoja kertyi yhteensä noin 85. Vatsa on hieman reagoinut koko ajan, mutta tavallisesti vasta illalla kun olen jo juossut lenkkini. On tullut turvonnut olo ja koko vatsan seutua on hallinnut vaikeasti kuvailtava ilkeä tunne. Kramppejakin on ollut mutta ne ovat olleet hyvin lieviä. Ruokavalio on ollut kokeilevasti keitto- ja leipäpainotteinen, mutta mitä ilmeisimmin se on ollut huono vaihtoehto. Pitää kai taas siirtyä riisiin ja broileriin.

1.7.2006

exe.time: 3.05/n. 25 km