Tauti iski kovalla voimalla maanantain vastaisena yönä. Heräsin väkivaltaisesti, ikään kuin joku olisi potkaissut minua kylkeen, kurkku oli tulessa, päätä pakotti, uni ei enää tullut. Kieriskelin tuskissani olohuoneen sohvalla ja napsin särkylääkkeen toisensa jälkeen. Aamupuolella sain unen päästä kiinni ja nukuin vähän aikaa, mutta herättyäni olo oli sen mukainen että oli soitettava terveyskeskukseen. Ei sieltä lääkäriaikaa tietenkään saanut mutta päivystävän terveydenhoitajan juttusille pääsin iltapäivällä. Kahden tienoilla menin sinne, sisään pääsin kai kolmen jälkeen. Hän katsoi kurkkuuni ja suorastaan pelästyi: tulessa oli. Sain lähetteen nieluviljelyyn, tosin vasta seuraavaksi aamuksi. Tuloksen saaminen kestäisi vielä vuorokauden lisää. Ja jos läsnä olisi virustauti, mitään ei olisi tehtävissä. Tauti kestäisi sen minkä kestäisi.

Niinpä vain heikkokuntoista ja puolustuskyvytöntä ihmistä viedään, että ei auttanut muu kuin palata kotiin kärsimään. Evääksi sain ohjeen napsia lisää särkylääkkeitä, ibuprofeenia ja parasetamolia vuoron perään. Maksimimäärät jos on tarpeen, sanoi hoitaja. On ollut tarpeen. Paljon muuta kuin läjän tabletteja en olekaan sitten saanut kurkustani alas.

Tiistaiaamuna, noin puolentoista tunnin "yöunien" jälkeen, sain a-mieheltä kyydin laboratorioon. Odotushuone oli täynnä väkeä, mutta jono eteni yllättävän joutuisasti. Potilas toisensa jälkeen katosi näytteenottohuoneen ovesta ja palasi jo hetken päästä kyynärtaivettaan painaen. Verenimentä sujui sinä aamuna. Samaa haipakkaa sovellettiin minuun. Hoitaja otti pumpulitupon, käski avata niin isoksi kuin mahdollista ja raapaisi nielustani häivähdyksen lihaani, jonka siveli koukeroksi näyteastian pohjaan. Siitä kuviosta saisi hyvän tatuoinnin vasempaan pakaraan.

Kävelin takaisin kotiin potemaan.

Kohta rupean soittelemaan tuloksia. Paljon on kiinni siitä puhelinsoitosta.

Jos näyte on ollut positiivinen, eli streptokokkia on enemmän kuin tarpeen, Vaajakosken reissu on vaarassa. Saan antibioottikuurin vähintään viikoksi. Se yhdistettynä valtavaan määrään särkylääkeaterioita ja löhöilyä tuottaa epäilemättä ennennäkemättömän hauskan sekaannuksen vatsaani. Toipuminen vie monta päivää. Lisäksi hoitaja ilmoitti jo ensi käynnilläni, että treenaaminen on sitten kuurin ajan kiellettyä. Olin tarpeeksi hölmö kysyäkseni asiasta, ja hänen muutoin lempeä ilmeensä jyrkkeni selvästi kun kerroin minkälaista treeniä olen tekemässä. Eli tiedossa on pahimmillaan vielä parin viikon verran treenitaukoa jos huonosti käy.

Toinen vaihtoehto on, että kyseessä on virustauti, joka talttuu lepäilyllä. Kukaan ei tosin tiedä kuinka pitkään aloillaan oloa pitäisi jatkaa. Hoitaja sanoi, että voinnin mukaan. Se ei kuulostanut yhtään pahalta. Äkkiäkös vointini tästä paranee, kun ei enää huonommaksikaan voi mennä. The only way is up.

Mitä kaikkea olisinkaan valmis tekemään tai maksamaan, mistä kaikesta suostuisin luopumaan, jotta puhelinsoiton tulos olisi tämä viimeksi mainittu!

Raportti jatkuu kun tiedän enemmän.