Tiistain voimatreenit alkoivat tuntua keskiviikon aikana koko kropassa, ja yllättäen eniten jaloissa. Kiittelin onneani, etten enää rehvakkaammin tarttunut isompiin painoihin kuin mihin tartuin. Keho suorastaan huusi kevyttä verryttelyä, jotta uhkaava tönkköys saataisiin ehkäistyksi. Töistä kotiin tultuani kuopus lähti omiin treeneihinsä, joten minäkin vedin lenkkikamppeet niskaan ja lähdin metsälenkille.

Juoksu kulki yllättävän hyvin. Alun otin rauhallisesti, eli kävelin ensimmäisen kierroksen, sen jälkeen lisäsin tasaisesti vauhtia. Jalat vertyivät ja meno maistui. Sää oli lämmin ja pilvinen, päivän aurinkoisuus oli kadonnut johonkin tai sitten ei yltänyt meidän kulmille asti. Katselin mennessäni "sillä silmällä" metsässä risteileviä polkuja. Jospa niille uskaltautuisin, kun on noita haaveita ja himotuksia ilmaantunut lokakuun varalle. Mutta niistä enemmän myöhemmin. Mustikoita näkyi aika paljon ja olipa jokunen naisihminen vaivautunut peräti niitä poimimaan.

Viidennellä kierroksella reidet alkoivat kiristyä, mutta nerokkaasti jatkoin juoksua. Seitsemännen kierroksen jälkeen älysin viimein lopettaa. Ilta kotona kuluikin sitten rattoisasti tönkköjaloilla koikkelehtiessa. Perheeltä ei ymmärrystä liiennyt yhtään, kuten tavallista. No, palvelu pelasi kuitenkin, joten tyytymättömyyteen ei olisi ollut todellista syytäkään. 

Iltatuimaan hieroin jalkoja erinomaisella sci-fi-hierontavempeleelläni ja se tuntui auttavan. Tänä aamuna olo oli edelleen puumainen mutta pieni kävely tepsi. Polkupyörä jäi talliin, koska sää oli sateinen.

Tänä iltana aion kaikesta huolimatta taas salille säkkiä takomaan. Sillä se lähtee millä on hankittukin.